Näitä asioita ei helposti huomaa silloin, kun ne on järjestetty hyvin – kuten Suomessa pääsääntöisesti. Espanjassa ei kuitenkaan joka paikasta löytynyt hissiä, ei liuskoja ja jalkakäytävien reunat olivat paikka paikoin hyvin korkeita, jolloin rattaiden saati pyörätuolin kanssa oli kyllä hankala kulkea.

Olin kymmenkunta vuotta sitten vammaisen sukulaisen avustajana etelän reissulla Kreikassa. Toivottavasti niistä ajoista hommat ovat parantuneet. Keskelle kapeaa jalkakäytävää oli tällätty valopylväs. Niinpä kulkumme oli äärimmäisen vaikeaa, kun pyörätuolia piti reuhtoa ylös ja alas korkeaa jalkakäytävän reunaa. Puolen viikon maissa lopetin touhun ja kuljin liikennettä tiukasti varoen ajotiellä. Vaaratilanteita piisasi.

Vaikka Suomessa esteettömyys onkin jo ymmärretty ottaa huomioon, työtä riittää vielä. Esteetön kulku pitää taata. Esteettömyydellä voidaan helpottaa meidän kaikkien liikkumista. Väestön ikääntyessä asiasta tulee entistä tärkeämpi.

Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä ehdotti hiljattain, että esteettömyyden edistämistä pitäisi aina edellyttää yhteiskunnan liikennehankkeilta. Esimerkkeinä mainittiin asemien ympäristöjen parempi valaisu, suojateiden näkyvyys sekä kulkuväylien ja pysäkkien parempi merkitseminen. Myös joukkoliikenteessä pitäisi suosia matalalattiaisia välineitä.

Ne, jotka katsovat, ettei esteettömyys kuulu heille, ovat väärässä. Jollei ole liikuntaesteinen, on ehkä joskus pukannut lastenvaunuja. Jollei ole kokeillut lastenvaunujen kanssa vanhanmalliseen junaan tai raitiovaunuun kiipeämistä, on meillä kaikilla edessä vanhuus. Siksi esteettömyys on meidän kaikkien asia.

Susanna Huovinen
Liikenne- ja viestintäministeri