|
Keski-Suomen Liikunnan gaala 19.1.2007 Arvoisat juhlavieraat, hyvä keskisuomalainen liikuntaväki On hienoa olla mukana tässä keskisuomalaisen urheiluväen vuotuisessa
juhlatilaisuudessa. Tämä viikko onkin varsinainen Keski-Suomen viikko,
sillä eilen Helsingissä vietettiin isolla joukolla Keski-Suomen iltaa
nykyisten ja entisten keskisuomalaisten voimin. Maakuntahenki oli
korkealla ja varmasti monet verkostot vievät taas Keski-Suomen asioita
entistäkin rivakammin eteenpäin. Mitä nämä verkostot sitten tarjoavat yksittäiselle ihmiselle? Otan oman esimerkkini. Minulta kysyttiin kerran eräässä haastattelussa, mitä asioita haluaisin omasta lapsuudestani siirtää omalle lapselleni. Varmasti jokainen toivoo kaikille lapsille turvallista ja rakastavaa lapsuutta. Terveyttä ja hyvinvointia, iloa ja leikkiä. Mutta toivon myös, että lapseni saisi myös kokea niitä asioita, joita itse olen saanut kokea olemalla osa tätä suurta liikunnan ja urheilun perhettä. Liikunnan ja urheilun parissa opitaan niin monia muitakin asioita kuin lajeihin liittyviä taitoja. Niistä on paljon iloa, ehkä myös hyötyä. Ennen kaikkea hyödyllistä on kuitenkin se, millaisessa yhteisössä ja millaisten prosessien kautta nämä taidot karttuvat. Pitää osata kuunnella, kysyä ja toimia yhdessä muiden kanssa. Kaikessa harrastustoiminnassa tulee onnistumisia, mutta kaikille eteen tulee väkisinkin myös epäonnistumisia. Muistan kuinka eräissä rytmisen voimistelun kisoissa pallo karkasi toiselle puolelle salia. Kun pääsin takaisin matolle, musiikkikin oli jo loppunut. Suututti ja nolotti. Päätin, että neliottelu saa jäädä siihen. Kun pääsin pois yleisön edestä, purskahdin itkuun, mutta kilpakaverit lohduttivat ja saivat minut jatkamaan kisaa. Tuo toisten osoittama tuki oli hieno kokemus, en varmaan muuten muistaisi koko tapahtumaa. Onnistumisiakin tuli, mutta ehkä lämpimimmät muistot urheilun parista liittyvät ei niinkään suorituksiin, vaan tavattuihin ihmisiin, ystäviin. Epäonnistumisistakin voimisteluareenalla ja urheilukentällä on takkiin tarttunut matkan varrella pitkää pinnaa, josta on ollut paljon hyötyä myöhemmässä elämässä. Tästä kasvatustyöstähän urheiluseurojen toiminnassa paljolti on kysymys. Varmasti on paljon sellaisia urheilujohtajia, valmentajia ja urheilijoita, joille on kysymys vain hyvistä tuloksista ja menestymisestä. Mutta suurelle, kaikkien suomalaisten joukkueelle on kysymys harrastumistoiminnasta, jonka parissa opitaan paljon ja josta ehkä, toivottavasti muodostuu elinikäinen, aktiivinen elämäntapa. Hyvät kuulijat, Tänään täällä palkitaan juuri tätä onnistunutta seuratyötä. Urheiluseurojen työtä on syytäkin palkita. Onhan juuri seurojen työ suomalaisen liikunnan perusta. Suomessa toimii yli 7800 liikunta- ja urheiluseuraa. Keski-Suomessa näistä toimii 30 kunnan alueella noin 450. Keski-Suomesta on varmasti suureksi osaksi juuri innostuneen seuratyön johdosta noussut monia valovoimaisia huippu-urheilijoita Suomelle ja maailmalle. Täällä tehdään myös merkittävää liikunta- ja terveystieteiden tutkimusta. Lisäksi Keski-Suomi on varsinainen urheilutapahtumien osaamiskeskus. Mikä tärkeintä, keskisuomalaiset urheiluseurat tarjoavat lapsille, nuorille ja aikuisille harrastusmahdollisuuksia, joiden parissa opitut taidot kantavat heitä monesti läpi elämän. Tästä kaikesta me keskisuomalaiset voimme hyvällä syyllä olla ylpeitä.
Kansallisen liikuntatutkimuksen 2005–2006 mukaan 3–18-vuotiaista suomalaisista 91 prosenttia ilmoittaa harrastavansa urheilua ja liikuntaa. Lapset ja nuoret harrastavat liikuntaa useimmiten omatoimisesti kavereiden kanssa, mutta seurojenkin toimintaan osallistuu yli 40 prosenttia eli noin puoli miljoonaa lasta ja nuorta. Huomion arvoista on myös se, että seurojen ulkopuolella olevista lapsista ja nuorista 250 000 haluaisi tulla mukaan seurojen toimintaan. Vaikka meidän pitää tietysti iloita siitä, että niin monet lapset harrastavat liikuntaa, haastettakin riittää. Urheiluseurojen olisi kyettävä tavoittamaan tuo neljännesmiljoonan lapsen ja nuoren joukko, joka haluaisi tulla mukaan, mutta ei syystä tai toisesta löydä urheiluseuraan tai ei sinne halua tulla. Suomalaisen liikunnan myönteisen tulevaisuuden takaamiseksi pitää aktiivisesti etsiä uusiakin keinoja saada lapset ja nuoret seurojen pariin. Itsetyytyväisyydessä köllöttely ei ole millekään yhteiskunnalliselle toimijalle hyvä olotila. Tavoitteeksi on otettava, että myös tämä liikuntaseuroihin haluavien joukko pääsee seurojen toiminnan piiriin. Viestintäministerinä toivon, että urheiluseurat ottaisivat aktiivisesti käyttöön uuden viestintätekniikan mahdollisuuksia. Lapset ja nuoret osaavat hakea ja hakevat paljon tietoa verkosta. Jos sitä ei sieltä löydy, sitä ei nuorille ole olemassakaan. On pysyttävä tämänkin kehityksen kelkassa. Voi olla, että liiallinen kilpailullisuuden korostaminen etäännyttää osan lapsista ja nuorista. Harrastaminen ei saa olla kilpaurheilun kaltaista puurtamista. Lasten ja nuorten pitää saada harrastaa leikinomaisesti ja siten, että he itse viihtyvät liikunnan parissa. Osa lapsista ei pääse seurojen toiminnan piiriin, koska harrastamisesta on tullut kallista. Lisenssit, tilavuokrat ja palkkakustannukset nostavat hintaa. Tämä kehitys on nähdäkseni suomalaisen liikunnan suurin yksittäinen haaste. Emme saa antaa kustannusten nousta harrastamisen esteeksi. Se on lasten ja nuorten keskinäisen tasa-arvon kannalta tärkeää, mutta myös suomalaisen urheiluelämän kannalta merkittävä asia. Menetämme taatusti lahjakkaita ja kyvykkäitä urheilijoita, jos emme anna kaikille lapsille mahdollisuutta löytää omaa lahjakkuuttaan. Kansanterveyteen ja sitä kautta kansantalouteen vaikutukset ovat myös suuret. Emme saa hyväksyä ylisukupolvista syrjäytymistä yleisesti yhteiskunnassa, emmekä liikunnassakaan. Koska urheiluseurat eivät kykene edellä mainituista haasteista johtuen tavoittamaan kaikkia lapsia ja nuoria, nousee koululiikunnan merkitys suureksi. Liikuntatunnit voivat motivoida lapsia ja nuoria harrastamaan myös muulla vapaa-ajalla. Parhaimmassa tapauksessa jumppa- tai juoksukärpäsen puraisu liikuntatunnilla johtaa aktiiviseen harrastamiseen seurassa. Koulun liikuntakasvatuksessa tavoitetaan kaikki lapset ja nuoret. Siksi on väliä sillä, millainen kuva liikunnasta näillä tunneilla annetaan. Koululiikunnan uusimmassa väitöstutkimuksessa liikuntatieteiden tohtori Markus Soini kyseenalaistaa liikunnan arvioinnin numeroilla. Hänen mukaansa numeroarviointia korostava ilmapiiri on liikuntatunneilla aktiivisuutta ja viihtyvyyttä vähentävä tekijä. Arvioinnissa heikosti menestyneet oppilaat ovat ryhmä, jonka tulisi saada erityishuomiota. Jokaisella meistä on varmasti muistoja omilta liikuntatunneilta siitä, millaista erityishuomiota nämä oppilaat käytännössä yleensä saivat – heidät valittiin kaikkiin joukkuepeleihin viimeisinä. Onneksi tässä on tapahtunut kehitystä parempaan eikä heikko osaaminen enää välttämättä tarkoita silmätikkuna olemista. Silti oppilaiden yksilöllisten tarpeiden huomiointi on edelleen iso haaste koululiikunnassa.
Hyvät juhlavieraat, Samalla kun lasten ja nuorten urheilun ja liikunnan harrastaminen on yleistynyt koskemaan miltei kaikkia, lasten ja nuorten on arvioitu olevan huonokuntoisempia kuin ennen. Ristiriita selittyy osaksi sillä, että peruselämän fyysinen aktiivisuus on vähentynyt. Sitä ei urheilulajien harrastamisen yleistyminen pysty paikkaamaan. Lasten liikunta on muuttunut päivittäisestä pihalla ja lähialueilla leikkimisestä ja pelaamisesta enemmän määrätyin ajoin tapahtuvaksi lajien harjoittelemiseksi. Myös koulumatkat taitetaan entistä useammin autolla. Tämä kaikki on uhka paitsi yksilöiden terveydelle myös kansanterveydelle. Liikuntakulttuurin kannalta on ollut oleellinen muutos keskustelussa, ettei enää tarvitse väitellä siitä, lisääkö liikunta terveyttä vai ei. Liikunta edistää kaikenikäisten ihmisten terveyttä ja hyvinvointia. Liikkumattomuus puolestaan lisää sairastumisriskiä niin sepelvaltiotaudissa, aivohalvauksessa, aikuisiän diabeteksessä kuin paksunsuolen syövässäkin. Väestön ikääntyessä liikunnan merkitys vain kasvaa. Liikunnan avulla ikäihmisten vanhuus voi olla inhimillisesti parempi. Tätä kautta myös liikunnan kansantaloudelliset hyödyt saavat myös aivan uudet mittasuhteet. Näistä syistä johtuen liikunnan ja urheiluseurojen työn merkityksen korostaminen ei ole mitään pikkunäpertelyä vaan iso, yhteiskunnallinen haaste. Siksi toivonkin, että urheilujärjestöt nostavat näitä teemoja esiin myös tulevien eduskuntavaalien keskusteluissa yhtä pontevasti kuin muukin järjestökenttä. Hyvä liikuntaväki, Olen tässä puheessani ladannut melkoisia haasteita liikuntajärjestöjen ja urheiluseurojen suuntaan. Olen itsekin seuratoimija ja tiedän, että vaikka kuinka ideoisi ja kehittäisi, se ei läheskään aina saa väkeä liikkeelle. Suuri kysymys on pätevien ohjaajien ja valmentajien mukaan saaminen urheiluseurojen toimintaan. Vapaaehtoistyö, joka vie monta iltaa viikossa ja suurimman osan viikonlopuista, ei houkuttele niin suurta joukkoa kuin takavuosina. Urheilubisness, jonka kehittyminen on toisaalta hyväkin asia, vie väistämättä ohjaajia, valmentajia ja harrastajia pois urheiluseurojen piiristä. Koska haasteet ovat suuret, liikuntaväki tarvitsee tehtävässään laajaa tukea. Yhteiskunnan on oltava mukana näissä talkoissa, koska yhteiskunta on lopultakin myös suurin hyötyjä siitä työstä, jota seurakenttä tekee. Yhteiskunnan, siis valtion ja kuntien, tulee tukea liikuntajärjestöjen työtä. Valtionavut, kuntien avustukset ja liikuntapaikkapolitiikka ovat keskeisiä tuen välineitä. Niitä pitää myös käyttää. Liikuntapaikkojen maksupolitiikassa pitäisi mielestäni päästä valtakunnan tasolla jonkinlaiseen yhtenäiseen käytäntöön. Pelkään, että eri kuntien soveltamat erilaiset käytännöt asettavat seurat ja sitä kautta harrastajat hyvin erilaiseen asemaan maan eri osissa. Tämä ei voi tukea oikealla tavalla esimerkiksi lasten ja nuorten liikuntaharrastustoimintaa. Monikulttuurisessa yhteiskunnassa liikunnalla voi olla myös rooli, jota harvemmin otetaan aktiivisesti esiin. Liikunta voi toimia yhä suurenevan maahanmuuttajajoukon kotoutumisen keinona. Liikunnassa ei tarvita välttämättä yhteistä kieltä. Lähes kaikki maapallon asukit tietävät, miten jalkapalloa pelataan. Toivoisin, että liikunnan parissa tämä mahdollisuus otettaisiin täysimääräisesti käyttöön. Epäilemättä se tarkoittaa hallinnonrajat ylittävää yhteistyötä esimerkiksi maahanmuuttoviranomaisten kanssa, mutta liikuntaväen kannattaa tässä asiassa olla aktiivisia ja aloitteellisia. Tätä työtä pitäisi mielestäni myös nykyistä enemmän valtiovallan tukea esimerkiksi järjestöjen tulosohjauksen kautta. Valtion tulee lähivuosina myös määritellä pelisäännöt sille, miten tuetaan perusurheiluseura- ja järjestötyötä suhteessa bisnessliikuntaan. Tämä rajapinta ei nähdäkseni tällä hetkellä ole aivan selkeä. Suuri eurooppalainen haaste on puolestaan se, miten turvaamme pelimonopolien yksinoikeuden. Jos monopoli murretaan, ei suomalaisen yhteiskunnan veroeuroista kerta kaikkiaan löydy korvaavia rahoja liikunnalle, nuorisotyölle, tieteelle ja taiteelle. Hyvät juhlavieraat, Haasteita siis riittää kaikille toimijoille. Mutta mitään syytä turhaan voivotteluunkaan ei ole. Liikunta on ollut ja tulee olemaan merkittävä osa hyvin monen suomalaisen elämää. Onneksi. Siinä työssä urheiluseurojen työ on aivan keskeistä ja korvaamatonta. Vaikka tässä korostinkin voimakkaasti liikunnan sekä kansanterveydellisiä että kansantaloudellisia ulottuvuuksia, haluan palata puheeni alkuun. Miksi liikunta ja sen harrastaminen seurassa on meille yksilöille niin tärkeää? Minäkin kerron mielelläni pituushyppyennätykseni tai parhaan sijoitukseni rytmisen kilpavoimistelun SM-kisoissa, mutta ne eivät siltikään ole tärkeimpiä liikunnan kautta saavutettuja asioita. Mikään ei nimittäin ole parempi lapsuuden muisto kuin perheen yhteiset liikuntahetket. Mikään ei voita kokemustani, olla osana satojen voimistelijoiden joukkoa stadionilla TUL:n liittojuhlilla. Eikä mikään ole hienompaa kuin käydä nykyisin sauvakävelylenkillä saman ystävän kanssa, jonka kanssa 20 vuotta sitten treenattiin ja naurettiin hikisessä jumppasalissa. Ja siitä, hyvät ystävät, liikunnassa pohjimmiltaan on kyse. Ei terveys- eikä talousvaikutuksista, vaan ehjän ihmisen kasvattamisesta. Kiitos!
|
