"Yhteiskunnassa, jossa naisten oikeuksia ja kykyjä rajoitetaan, yksikään mies ei voi olla todella vapaa. Hänellä on ehkä valtaa, mutta hänellä ei ole vapautta."

Hyvä juhlayleisö, arvoisat naiset!

Äskeinen siteeraus oli Irlannin presidentiltä, Mary Robinsonilta. Uskon, että suomalaisen satavuotiaan äänioikeuden juhlavuonna suomalaiset – niin miehet kuin naisetkin – voivat yhtyä tähän. Naisten osallistuminen ja osallisuus on ollut Suomelle ja monelle muulle valtiolle voimavara, jonka hyödyntämättä jättäminen olisi ollut hyvin epäviisasta.

Minulla on suuri kunnia tuoda tähän juhlaan valtioneuvoston tervehdys. Jokainen suomalainen voi tuntea ylpeyttä niistä saavutuksista, joita tänään juhlimme. Satavuotinen yleinen ja yhtäläinen äänioikeus sekä oikeus asettua ehdokkaaksi voi nyt tuntua itsestään selvältä asialta. Sitä se ei kuitenkaan ollut vaan nämä oikeudet saatiin pitkäjänteisen yhteistyön tuloksena, jota naiset – mutta myös miehet – tekivät vuosikymmenten ajan yli puolue- ja järjestörajojen. Ennen äänioikeusuudistusta Suomessa saivat äänestää vain säätyläismiehet eli vain 8 prosenttia kansasta! Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus oli siis voitto myös tavallisille miehille.

Naisten ääni- ja vaalioikeutta perusteltiin muun muassa sillä, että suomalaiset naiset osallistuivat jo tuolloin enemmän työelämään kuin naiset useimmassa muussa Euroopan maassa. Naisten oikeuksien puolesta toimi myös naisjärjestöjen taistelu äänioikeudesta sekä naisten osallistuminen miesten rinnalla perustuslakitaisteluun Bobrikovin sortotoimia vastaan. Keskeisen vasta-argumentti naisten ääni- ja vaalioikeudelle taas oli, etteivät nämä oikeudet sovi "naisen olemukseen" kodin vaalijana ja kasvattajana. Yhteiskunnallisen toiminnan katsottiin turmelevan naisen.

Naisten äänioikeutta käsiteltiin ensi kertaa vuoden 1905 valtiopäivillä. Suuri joukko kansalaisia oli odottamassa tuloksia Säätytalon ulkopuolella. Pettymys oli suuri, kun päätöksenteko siirtyi seuraaville valtiopäiville. Varsin yleisesti puhuttiin säätyjen häpeäpäivästä.

Vuoden 1906 valtiopäiviin mennessä sitkeä työ äänioikeuden puolesta oli jo tuottanut tulosta, koska vastustus oli laantunut. Kuitenkin loppuun asti pelättiin, ettei uudistusta saataisikaan aikaan. Mietittiin jo, mihin toimiin sitten ryhdytään, jos näin huonosti kävisi. Nostettiin esiin muun muassa uusi suurlakon mahdollisuus, mutta myös ruoanlaittolakkoon ryhtymistä ehdotettiin. Siinä sitä olisikin ollut valtiopäiväedustajille mietittävää.

Onneksi uudistus meni läpi ja naiset riemuitsivat päätöksestä yhdessä. Suomalaisnaiset saivat täyden valtiolliset oikeudet ensimmäisinä maailmassa. Ensimmäiseen yksikamariseen eduskuntaan valittiin 19 naista. Se oli suuri määrä verrattuna vaikkapa naapurimaihin. Esimerkiksi muissa Pohjoismaissa naiset saivat äänioikeuden saatuaan vain muutamia naisia kansanedustajiksi vuosikausien ajan. Suomi oli siis edelläkävijä. Meillä jo ensimmäiseen parlamenttiin valitut naiset edustivat maan naisten koko kirjoa.

Keskisuomalaisilla naiskansanedustajia on ollut historian aikana kaiken kaikkiaan 22. Koska on naisten äänioikeuden juhlapäivä, haluan mainita nimeltä meidät kaikki. Keski-Suomesta tai alun perin Vaasan läänin itäisestä piiristä Eduskuntaan on valittu vuodesta 1907 lähtien: Eveliina Ala-Kulju, Maria Raunio, Maikki Letonmäki, Aino Takala, Hilma Koivulahti-Lehto, Lempi Tuomi, Eva Heikinheimo, Maria Evy, Impi Lukkarinen, Siiri Lehmonen, Sylvi Saimo, Aune Salama, Inger Hirvelä López, Helena Pesola, Pirkko Ikonen, Tuula Sarja, Iiris Hacklin, Tina Mäkelä, Aino Suhola, Marja-Leena Viljamaa ja Aila Paloniemi. Olen hyvin ylpeä voidessani kuulua tähän upeaan joukkoon.

Sata vuotta sitten eduskuntaan valitut naiset olivat rohkeita ja tarmokkaita. Vaikka tänäkin päivänä naisen euro on 80 senttiä, suuri osa kotitöistä kasautuu naisille ja eteneminen työelämässä tökkii, kohtasivat nämä politiikan ensimmäiset naiset vielä suurempia vaikeuksia. Varsinkin työläisnaiset saivat kuulla ja lukea ikäviä kirjoituksia, joissa pilkattiin heidän ulkomuotoaan ja pukeutumistaan. Mutta ei vähättely ja sivuuttaminen ollut porvarillisille naisedustajillekaan vierasta. Omien ajatusten ja mielipiteiden kuuluviin saaminen oli joskus vaikeaa, jopa omassa eduskuntaryhmässä. Lisäksi autonomian ajan eduskunta sai hyvin vähän uudistuksia aikaan, sillä Venäjän tsaari jätti lakiesitykset hyväksymättä. Eräs asia, joka kuitenkin eteni, oli aloite, joka koski naisten naimaiän korottamista 15 vuodesta 17 vuoteen.

Hyvinvointiyhteiskunnan kehittäminen oli yksi keskeinen tavoite naiskansanedustajien parissa. Voittoja sen suhteen alkoi vähiten tulla 1930-luvulla. Ensin hyväksyttiin vähävaraisille naisille tarkoitettu äitiysavustuslaki ja sitten laki kunnallisista kätilöistä. Kamppailu uudistusten aikaan saamiseksi oli hyvin hidasta. Esimerkiksi kätilöasia oli ensimmäisen kerran asia esillä jo vuonna 1907. Tuolloin kansanedustaja Anni Huotari puhui Eduskunnassa: "Meillä on kaikenlaista karjan ja hevosenhoidon neuvojia palkattuina valtion puolesta, mutta ihmislapset jätetään oman onnensa nojaan ja ymmärtämättömän hoidon varaan. On siis aika, että pienten lasten hoidolle meillä aletaan panna suurempaa huomiota. Ei ole varaa meillä uhrata suurta joukkoa ihmistaimia, vaikka ne ovatkin köyhän lapsia, vaan on saatava parempi hoito."

Perinne jatkuu. Tämän päivän naisedustajat ovat kiinnostuneita samantyyppisistä kysymyksistä kuin edeltäjänsä sata vuotta sitten vaikka yhteiskunnan kehittyminen näkyykin aloitteissa. Päällimmäisenä huolena ovat edelleen arkipäivän ongelmiin liittyvät hyvinvoinnin ja työelämän kysymykset.

Hyvä juhlayleisö,

Moni unelma on sadassa vuodessa muuttunut todeksi ja naisten asema yhteiskunnassa on parantunut. Määrällisesti naisia on politiikassa ollut enenevästi, mutta aivan keskeisimmille politiikan paikoille eivät naiset ole helpolla päässeet. Eduskunnan puhemiehen paikalle valittiin ensimmäisenä naisena Riitta Uosukainen vasta vuonna 1994. Myös valiokuntien puheenjohtajina oli pitkään pelkästään miehiä. Tänä päivänä näissä tehtävissä on useita naisia.

Ministeriksi ensimmäinen nainen nousi vuonna 1926, jolloin Väinö Tannerin vähemmistöhallituksessa istui Miina Sillanpää II sosiaaliministerinä. Vaikka naiset vakiinnuttivat vähitellen asemansa valtioneuvostossa, odotimme lähes 100 vuotta ensimmäistä naispääministeriä. Vasta tällä vuosikymmenellä Anneli Jäätteenmäki nousi vaalien 2003 myötä hallituksen johtoon. Suomen ensimmäisen naispresidentin valinta vuonna 2000 oli upea saavutus, joka noteerattiin myös maailmalla laajasti. Tarja Halonen kirjoitti kokonaan uuden luvun suomalaisten naisten poliittiseen osallistumiseen.

Naisten poliittinen voima kasvoi siis vähitellen. Tätä tuki naisten osuuden kasvaminen eduskunnassa. Ensimmäisen kerran naiset saivat yli kolmekymmentä edustajanpaikkaa vuonna 1966. Suurimmallaan naisten määrä oli vuoden 1991 vaaleissa, jolloin valituksi tuli 77 naista. Poliittisen vaikutusvallan lisäksi on muistettava, että naisilla on vaikutusvaltaa, joka ei ole ehkä näkyvää, mutta vaikuttavaa. Naisia on mittava määrä erilaisissa merkittävissä asiantuntijatehtävissä, joissa usein luodaan päätöksenteon sisältöjä.

Tästä huolimatta on kysyttävä, miksi naisia valitaan eduskuntaan edelleen vähemmän kuin, mitä heidän suhteellinen osuutensa väkiluvusta on. Mistä tämä kertoo? Kuinka paljon meillä itse asiassa on vielä lasikattoja? Kuinka tasa-arvoisia olemmekaan?

Hyvät kuulijat,

Suomalaisten naisten työllisyysaste on Euroopan Unionin korkein. Naisten osallistuminen työelämään on vahvistunut monien yhteiskunnallisten uudistusten myötä. On hienoa, että Suomessa naisen ei pääsääntöisesti tarvitse valita uran ja perheen välillä. Monissa muissa maissa avioliiton ja lasten myötä naisen on lähes pakko jättäytyä sivuun työelämästä. Meillä valtaosa pienten lasten äideistä käy töissä. Työssäkäyvien vanhempien, miesten ja naisten, on siis osattava yhdistää perhe- ja työelämä. Aina tämä ei ole kovinkaan helppoa.

Turvallinen ja laadukas päivähoito, pienten koululaisten aamu- ja iltapäivähoito, maksuton perusopetus ja kouluruokailu ovat työn ja perheen yhteensovittamisen peruspalvelut. Ne on turvattava kohtuuhintaisina ja korkeatasoisina. Henkilöstön ammattitaidosta, pysyvyydestä ja riittävyydestä on huolehdittava. Tästä pitää jatkossa pitää entistäkin parempaa huolta, sillä osaavista ja pätevistä ihmisistä on tulevina vuosina pulaa.

Yhteiskunnan ja työnantajien kannattaa myös vahtia työelämän laatukysymyksiä. Pätkiä putkeen teettävät työnantajat eivät ole kovin vahvoilla, kun työväki vähenee. Vielä nyt työnantaja valitsee työntekijänsä monien joukosta, mutta muutaman vuoden päästä ammattitaitoinen työntekijä voi todennäköisesti valita työnantajansa sen mukaan, mitä työpaikkaa pitää parhaana ja missä uskoo viihtyvänsä.

Liian moni ikäiseni nainen joutuu vastaamaan perheenperustamista koskeviin laittomiin kysymyksiin työhönottotilanteissa. Ikäisiltäni miehiltä tai ylipäätään miehiltä ei näitä kysymyksiä tentata. Tämä johtuu perhevapaakustannusten epätasaisesta jakautumisesta, josta naiset kärsivät. Onneksi ensi vuoden alusta astuu voimaan hallituksen jo sopima perhevapaakustannusten uudistus, joka tasaa kustannuksia mies- ja naisvaltaisten alojen kesken. Tämä tulee parantamaan nuorten naisten työmarkkina-asemaa.

Välillä nimittäin tuntuu siltä, että vain naiset saavat lapsia. Näitä lomia ja kustannuksia aiheuttavia ihanuuksia saavat kuitenkin myös miehet. Tulevaisuudessa tämä toivottavasti siis näkyy myös kustannusten jakautumisessa niin, että vanhemmuuden vastuun kantavat äidit ja isät yhdessä, aivan kuten oikeassakin elämässä.

Hyvät kuulijat,

Vaikka naisen asema on yhteiskunnassa vahvistunut, noudattaa naisen asema kotona edelleen vanhoja kaavoja. Järjestyksessään kolmas tasa-arvobarometri tehtiin vuonna 2004. Barometri tehdään kolmen vuoden välein ja siinä selvitetään suomalaisten arvioiden, asenteiden ja omakohtaisten kokemusten avulla sukupuolten työnjakoa ja valtasuhteita. Tulokset vuodelta 1998 vuoteen 2004 osoittavat, että naiset kantavat edelleen suuremman vastuun perheen arjen sujumisesta kuin miehet.

Tässä muutama esimerkki. Pyykinpesu on 83 prosentilla perheissä äitien vastuulla. Myös ruuanlaitto ja astianpesu ovat yli puolessa perheistä äitien vastuulla. Isien osuus vastuunkannosta kasvaa, kun puhutaan kuljetuksista kouluun, päiväkotiin tai harrastuksiin. Sen sijaan erilaiset kulkuneuvojen huollot, korjaukset ja rakentaminen ovat pääsääntöisesti isien vastuulla. Nämä tosin ovat usein kertaluonteisia tapahtumia, jotka harvoin toistuvat päivittäin tai edes viikoittain. Sukupuolten väliset roolit ovat siis juurtuneet syvään, eikä suuria muutoksia ole tapahtunut. Nainen tekee usein toisen työpäivän kotona.

Tasa-arvobarometrissa mitataan myös naisten arvostusta elinkeinoelämässä. Luottamus naisten kykyihin tällä alueella on systemaattisesti kasvanut. Tällä hetkellä 81 prosenttia naisista ja 68 prosenttia miehistä on samaa mieltä tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että yritykset ja elinkeinoelämä hyötyisivät, jos naisia olisi nykyistä enemmän johtopaikoilla. Tämä asennemyönteisyys ei tosin näy oikeassa elämässä. Naisyritysjohtajia on edelleen harvassa.

Hyvä juhlayleisö,

Kahden kollegani, ministerien Haatainen ja Saarela elämästä kertovat kirjat ilmestyivät viime viikolla. Olen usein, jo aiemminkin kiinnittänyt huomiota siihen, että politiikassa toimivat naiset lähes poikkeuksetta kertovat niistä hankaluuksista, joita he ovat kohdanneet. Nykyisin monet kertovat esimerkiksi työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen haasteista sekä usein vaikeasta julkisen ja yksityisen välisestä jaosta.

Miespoliitikkojen muistelmat sen sijaan ovat hyvin työkeskeisiä. Välillä niitä lukiessa suorastaan unohtaa, että kyseisillä ihmisillä on ollut muutakin elämää kuin politiikka. Ei kuvata yövalvomisia kuumeisen ja korvakipuisen lapsen kanssa, ei sydäntä raastavia lähtöjä kotoa, lapsen roikkuessa takin liepeessä tai jatkuvaa taistoa oman uskottavuuden saavuttamisessa. En usko, etteivätkö miehetkin kokisi tätä kaikkea työssään ja perheidensä kanssa. He ehkä vain kykenevät ja mahdollisesti haluavatkin erottaa selkeästi työn ja vapaa-ajan. Meillä naisilla asiat ikään kuin kietoutuvat helpommin yhdeksi kokonaisuudeksi. Ja tietysti pitää muistaa, että osallistuvien nyky-isien muistelmat ovat vasta tulossa.

Kirjassaan ministeri Saarela toteaa varmasti monen muunkin naisen kokemuksen ja käsityksen ääneen seuraavasti: "Naiselta vaaditaan rutosti rohkeutta olla eri mieltä. Jos miespoliitikko on omaa mieltään, niin hän on vahva poliitikko. Eri mieltä oleva nainen on vaikea akka. Eihän sellaista kukaan jaksa kuunnella. Olisi nyt kerrankin hiljaa."

Ministeri Haatainen kirjoittaa: "Naiset ovat edelleen aliedustettuja politiikassa ja talouden johtopaikoilla. Siksi pitää etsiä keinoja, joilla naisten osuutta voidaan lisätä siten, että osaavat ja kyvykkäät naiset valitaan oikeille paikoille. En kannata tyhmien ja laiskojen naisten tai miesten valintaa minnekään. Sukupuolen perusteella ei kuitenkaan voida naiselle asettaa suurempi vaatimuksia johtajuuteen kuin miehelle."

Oikea tavoite, jonka olisi jo tällä satavuotisella matkalla pitänyt täyttyä. Silti, naisten asema on vieläkin erilainen. Omasta kokemuksesta voin sanoa, ettei kukaan ikäiseni miesministeri joudu taatusti vastaamaan jokaisessa haastattelussa työ- ja perhe-elämää koskeviin kauhisteluihin tai lukemaan lehtien palstoilta ihmisten omilla nimillään kirjoittamia juttuja, joiden ainoa teema on tytöttely tai vähättely. Enkä usko, että kukaan mies joutuu kuulemaan onnitteluksi tarkoitetussa puheessaan mainintaa: nyt tarvittiin nainen Keski-Suomesta. Aivan kuin ainoa arvoni, osaamiseni ja kykyni olisi ollut naiseus.

Myönnän aivan avoimesti, että naiseudesta on ollut minulle monissa tilanteissa hyötyä. Mutta haluan olla ennen kaikkea ihminen. Samanarvoinen. Haluan, että minua arvioidaan puheideni ja tekojeni, ei sukupuoleni, ulkonäköni tai ikäni perusteella.

Hyvät naiset ja miehet!

Vuosisatainen työ tasa-arvon puolesta on tuottanut tuloksia ja yhteiskunta on kehittynyt toivottuun suuntaan. Myönteisestä kehityksestä huolimatta, haasteita edelleen riittää. Palkkaerot, talouselämän ykköspaikoilta puuttuvat naiset, tytöttelyt ja vähättelyt, pätkätyöt sekä kotitöiden epätasainen jakaantuminen ovat edelleen ajankohtaisia teemoja. Näiden epäkohtien murtamisen puolesta tasa-arvosta kiinnostuneiden naisten ja miesten täytyy tehdä jatkossakin kovasti töitä. Tässä työssä tarvitaan mahdollisimman monia ikään, sukupuoleen, puolueeseen, kulttuuriin, kieleen tai ihonväriin katsomatta.

Työtä pitää tehdä Suomessa, mutta myös maailmalla. Maailmanlaajuisen köyhyyden kimppuun voidaan käydä parhaiten saamalla yhä useampi nainen luku- ja kirjoitustaitoiseksi. Jos ja kun tämä heille suodaan, he kyllä opastavat lapsiaan tasa-arvoisemman ja paremman maailman tielle. Tästäkin syystä alussa siteeraamani Mary Robinsonin lausahdus on viisautta. Kiitos!