Hyvät Toverit, arvoisa juhlayleisö.
Viime vuonna juhlimme äänioikeutemme ja demokratiamme juhlavuotta, satavuotista yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta. 
Eduskuntalaitoksen juhlatunnus oli: "oikeus ääneen - luottamus lakiin. Sata vuotta suomalaista kansanvaltaa".

Jokainen suomalainen voi tuntea ylpeyttä niistä saavutuksista, jotka sata vuotta sitten saatiin aikaan. 
Näistä saavutuksista puhuminen on tärkeää myös varsinaisen juhlavuoden mentyä. Eivät demokratian merkitys, 
sen nykyiset tai tulevat haasteet minnekään juhlahumuun saa kadota eivätkä katoa. Sen osoittivat meille ikävällä tavalla myös 
kansanvallan juhlavaalit, viime kevään eduskuntavaalit. 
Niissä edelleenkin liian moni suomalainen jätti äänestämättä ja antoi näin äänensä muiden käyttöön.

Äänioikeus sekä oikeus asettua ehdokkaaksi voi nyt tuntua itsestään selvältä asialta. 
Sitä se ei kuitenkaan ollut aikanaan, vaan nämä oikeudet saatiin pitkäjänteisen yhteistyön tuloksena, 
jota naiset ja miehet tekivät vuosikymmenten ajan yli puolue- ja järjestörajojen. Työväestön toiminta yleisen
ja yhtäläisen äänioikeuden puolesta oli vahvaa; saivathan Suomessa ennen
äänioikeusuudistusta äänestää vain säätyläismiehet eli 8 prosenttia kansasta!
Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus oli siis voitto myös tavallisille miehille.

Vuoden 1906 valtiopäiviin mennessä sitkeä työ äänioikeuden puolesta oli jo tuottanut tulosta, koska vastustus oli laantunut. 
Kuitenkin loppuun asti pelättiin, ettei uudistusta saataisikaan aikaan. Mietittiin jo, mihin toimiin sitten ryhdytään, jos näin huonosti kävisi.
Nostettiin esiin muun muassa uusi suurlakon mahdollisuus, mutta eräs sos.dem. naisten jäsenosasto esitti myös ruoanlaittolakkoon ryhtymistä. 
Siinä sitä olisikin ollut valtiopäiväedustajille mietittävää.

Onneksi uudistus meni läpi eikä työväenliikkeen merkitystä tässä saavutuksessa voi vähätellä. Suomalaisnaiset saivat täydet valtiolliset oikeudet ensimmäisinä
maailmassa. Ensimmäiseen yksikamariseen eduskuntaan valittiin 19 naista. Se oli suuri määrä verrattuna vaikkapa naapurimaihin.  Esimerkiksi muissa
Pohjoismaissa naiset saivat äänioikeuden saatuaan vain muutamia naisia kansanedustajiksi vuosikausien ajan. Suomi oli siis edelläkävijä. Meillä jo
ensimmäiseen parlamenttiin valitut naiset edustivat maan naisten koko kirjoa. Työväenliike on aina ollut ja sen tulee myös tulevaisuudessa olla maamme
keskeinen tasa-arvon rakentaja.

Hyvät Toverit,

Kuten yleinen ja yhtäläinen äänioikeutemme, myös moni työväenyhdistys on täyttänyt viime vuosina kunniakkaat sata vuotta. Kuluva vuosi ei ole poikkeus.
Juhlivat työväenyhdistykset kertovat vuosisata sitten aivan uudet mittasuhteet saaneesta liikehdinnästä, joka muutti maailmaa pysyvästi. Työväenliikkeestä
kasvoi ajan mittaan maamme merkittävin yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka uskalsi unelmoida ja myös päättäväisesti toteuttaa unelmiaan. Ilman uhrauksia
tämä ei tapahtunut. Nuo sata vuotta sitten toimineet rohkeat toverit, naiset ja miehet, joutuivat monenlaisen pilkan, vähättelyn ja lopulta jopa suoranaisen
vainon kohteeksi aatteensa vuoksi.

Monet porvareiden sata vuotta sitten täysin mahdottomiksi leimaamista työväenliikkeen tavoitteista ovat tänään arkipäivää. Vieläpä sellaista
arkipäivää, jota harva yhteiskunnan toimijoista uskaltaa väittää vääräksi.

Toivakassa ei työväen asiassa tehty poikkeusta muusta maasta. Täällä, kuten muuallakin ihmisten arkipäivä täyttyi monenlaisista huolista. Haluttiin
ihmisarvoisempaa elämää. Ennen kaikkea haluttiin rakentaa valoisampaa tulevaisuutta. Työväenliike tarjosi kansalle mahdollisuuden ja oikeuden uskoa
parempaan ja toimia tavoitteidensa puolesta.

Toivakan työväenyhdistys toimi ensin Haapakosken työväenyhdistyksen alaosastona, mutta itsenäistyi nopeasti omaksi yhdistyksekseen. Toiminnassa on historian
varrella ollut monenlaisia vaiheita; välillä vilkkaampaa, välillä hiljaisempaa. Työväentalo oli täälläkin alkuaikoina toiminnan keskeinen kiinnekohta ja
järjestötyössä on ollut mukana niin politiikkaa, urheilua kuin kulttuuriakin. Toivakan demarit ovat tehneet merkittävää työtä keskisuomalaisen
sosialidemokratian hyväksi sadan vuoden ajan ja siitä kaikki täällä toimineet ja edelleen toimivat toverit ansaitsevat suuren kiitoksen.

Hyvät Toverit,

Viime keväinen vaalitappio oli meille kova paikka. Uskon, että se oli sitä meille kaikille, ei vain vaalityön keskiössä toimineille kuten puoluejohdolle,
ehdokkaille ja heidän tukijoukoilleen. Oli vaikea hyväksyä, ettei työmme terveen kansantalouden ja siitä rakentuvan paremman työllisyyden ja
hyvinvoinnin hyväksi riittänytkään valtakirjan saamiseksi kansalaisilta. Mutta se ei riittänyt. Suomalaisen sosialidemokratian on otettava tämä kansalaisten
viesti tosissaan. Niin olemme tehneetkin.

Koko kevään tiiviisti työskennellyt Kalliomäen työryhmä teki valtaisan urakan käydessään läpi vaalitappiomme moninaisia syitä. Ryhmä sai puolueen jäseniltä,
kannattajiltamme, mutta myös täysin ulkopuolisilta ihmisiltä tuhansia viestejä. Kalliomäen raporttia on käsitelty niin puoluehallituksessa kuin
eduskuntaryhmässäkin. Monet piirit ja yhdistykset ovat järjestäneet aiheesta keskustelutilaisuuksia.

Tämän työn on jatkuttava. Se jatkuu puolueen piirissä syyskuussa järjestettävän tulevaisuusseminaarin merkeissä. Oma toiveeni on, että työ jatkuisi myös
maakunnissa ja työväenyhdistyksissä. Olisi tärkeää, että me jokainen saisimme mahdollisuuden sanoa ääneen, missä meidän mielestämme meni pieleen ja miten
teemme ensi kerralla paremmin. Olipa aihe sitten politiikan linja tai vaalityön tapa, vaalitappion auki puhuminen on nyt tärkeää.

Sitten on myös niin, että liika piehtaroiminen tappion pyörteissä ei tee hyvää vaikka on toki tärkeää käydä vaalitappion syitä avoimesti ja rehellisesti läpi.
On päästävä myös uuden rakentamiseen. Kunnallisvaalikamppailu on jo vuoden päästä täydessä vauhdissa. Meidän on kyettävä löytämään uusia toimintatapoja,
uusia ihmisiä ja uutta puhtia työhömme jo varsin pian. Suuntaviivoja varmasti antavat puolueen järjestämät tilaisuudet ja puoluehallituksen linjaukset. On
kuitenkin muistettava, että tarpeelliset toimet eivät tule Helsingistä kirjattuna postilähetyksenä mihinkään puolueosastoon, vaan tämä työ meidän on
eri paikkakunnilla tehtävä ihan itse.

Haluan lyhyesti todeta muutaman mielestäni tärkeän seikan tässä tulevassa uudistustyössä. Ensiksi meidän on käännettävä katseemme rohkeasti omaan
tapaamme toimia ja tyyliimme puhua. Yhdistysten tärkeät kuukausikokoukset eivät ole oikea tapa tehdä jäsenhankintaa. Muistan oman ensimmäisen
kuukausikokoukseni nuorena likkana. Kokouksen jälkeen hävetti, kun en tajunnut vaikeaselkoisista asioista puoliakaan. Hävetti, kun en saanut avatuksi suutani
ja ajattelin, että nyt kaikki ainakin pitävät minua aivan ääliönä. Hävetti, kun en osannut kunnolla lopuksi lauletun työväen marssin sanoja. Tämä tapahtui 15
vuotta sitten ja minä olin sentään istunut 2-vuotiaasta lähtien vanhempien mukana työväentalolla kokouksissa ja tilaisuuksissa. Uusien ihmisten
ensimmäisen kokouskerran jälkeisen fiiliksen ei kai pitäisi minkään mittarin mukaan olla häpeä eikä onneksi aina olekaan. Silti meidän on uskaltauduttava
uudistamaan toimintatapojamme ja reilustikin. On myös puhuttava vieläkin selkeämmin, politiikan kapulakieltä välttäen. Muutoin eivät ehkä tänään
satavuotiaat työväenyhdistykset pääse juhlimaan kahdensadan toimintavuotensa merkkipaalua.

Toiseksi meidän on löydettävä uusia tapoja puhua työstämme ihmisten hyväksi. Kaikki erilaisissa luottamustehtävissä työskentelevät tietävät, että politiikan
käytännön työ on haasteellista hommaa. Miten esimerkiksi avata ihmisille kaikki se valtava tietomäärä, johon nykyaikaisen poliittisen päätöksenteon on pakko
nojata? Miten kertoa kompromissien välttämättömyydestä? Miten selittää, että itse asiassa kansalaisen eteesi lataamat väitteet eivät ole yhtäpitäviä
todellisuuden kanssa? Näiden kysymysten äärellä emme toki ole yksin. Näiden kysymysten äärellä on koko demokraattisen päättämiseen perustuva malli eri
puolilla maailmaa.

Me sosialidemokraatit emme saa valita helpointa mahdollista tietä. Se olisi silmien sulkeminen näiden vaikeiden teemojen olemassaololta. Esimerkiksi
mahdottomiksi tietämiemme lupausten antaminen kansalaisille olisi karhunpalvelus koko demokratialle. Siksikin toivon, että esimerkiksi Kokoomus
hoitaa nyt lupaamansa tasa-arvotupon. Moni kansalainen voi muuten pettyä paitsi Kokoomukseen myös koko kansanvaltaan. Tärkeillä asioilla ei siis pidä pelata
helppoja pelejä.

Kolmanneksi meidän on pohdittava, miten nykyaikaisessa tietoyhteiskunnassa perustiedot politiikan arkipäivästä saadaan kattavasti kansalaisten
tietoisuuteen. Se, joka luulee virheettömän ja oikean tiedon löytyvän tiedotusvälineiden riveiltä ja ruuduilta, on valitettavasti ainakin osin
väärässä. Kaikki tieto on lopultakin valittua tietoa. Ensin mediat päättävät siitä, mitkä uutiset, sanomiset tai tekemiset valitaan lehtiin. Tässä tapahtuu
suurin osa suodattamisesta. Sitten mediat käsittelevät ja muokkaavat saamaansa tietoa. Joskus on tuntunut, että toimittaja on jo etukäteen päättänyt jutun
sävyn vaikka haastattelua vasta tehdään. Niinpä uutisiin, sanomalehtijuttuihin ja valittaviin kuviin sisältyy monia viestejä, joihin vaikuttaminen on
äärettömän vaikeaa. Tämän mutkikkaan mediamaailman osaamista tarvitsemme väistämättä lisää. Ei nimittäin riitä, että asiamme on aito ja puhutteleva, jos
emme saa viestiämme läpi.

Hyvät Toverit,

Politiikan sisältöpuolella keskustelunaiheet eivät lopu. Tästä huolehtii myös porvarihallitus, joka toteuttaa ideologiansa mukaista politiikkaa. Ensitöikseen
porvarihallitus pelasi laatikkoleikkiä. Sinänsä kannatan rakenteiden uudistamista, mutta eiköhän nyt menty jo vähän liiallisuuksiin? Ministereitä ja
esikuntia tuli lisää. Osa tehtävistä ei vastaa painoarvoltaan edes puolta salkkua. Arvattavissa oli, että niin sanottu elinkeinoministeriö haukkaa
työministeriön, koska se on kuulunut porvareiden tavoitteisiin jo pidempään. Tämän lisäksi hallintoa kuitenkin sekoitettiin oikein kunnolla ja harva
ministeriö säästyy tältä sähellykseltä.

Eikä ministerien määrän kasvattaminen oikein istu valtion tuottavuusohjelman tavoitteisiinkaan. Tuottavuus tuskin kasvaa, kun seuraavat pari vuotta
ihmetellään, kenen alaisuudessa pitäisi työskennellä ja millaisilla ohjeilla. Samaan aikaan, kun joissakin virastoissa on palkkauskielto päällä ja moni
virkamies tekee useamman ihmisen hommat, ministerien nuppiluku kasvaa. Ei siksi, että hommia on liikaa, vaan siksi, että kaikki puolueet saivat ministerisalkun.
Olipa se sitten puolikas tai vaikkapa vain kolmasosasalkku.

Ensimmäinen vuosi sujuu hallitukselta jotenkuten, koska 12 vuoden sosialidemokraattisella otteella on rakennettu tasapainoinen talous- ja
työllisyyskehitys. Tämä näkyy nyt työllisyyden parantumisena ja talouden noususuhdanteena. Mutta porvarit tekevät porvariratkaisuja. Näitä suurella
vaivalla kasvatettuja verovaroja hupuloidaan nyt sumeilematta sellaisten ihmisten ja yritysten verohelpotuksiin, joilla menee jo muutenkin hyvin.
Esimerkiksi perintöverotuksessa porvarit jakavat jo asiantuntijoidenkin mukaan Suomea kahtia. Tässäkin maa- ja metsätilat ovat porvarihallituksen keskeisin
paijauksen kohde.

Sen sijaan julkiset palvelut saavat hallitukselta vain lämmintä kättä - jos sitäkään. Esimerkiksi Paavo Lipposen liikkeelle laittama terveysprojekti on
keskeisessä vaiheessaan; ylipitkiä leikkausjonoja on saatu purettua ja monia uudistushankkeita edistettyä. Nyt olisikin aika saattaa julkinen
terveydenhuolto ja vanhustenhoito sille tasolle, joka kestää lisääntyvän palvelutarpeen. Näihin palveluihin ei hallitus kuitenkaan aio satsata.
Erilaisiin paremman väen palveluihin, yksityisiin laitoksiin ja palveluseteleihin porvarihallitus sen sijaan uskoo. Miksi on rakennettava
kahdet eritasoiset laitokset, joihin kumminkin kaikkiin joudutaan investoimaan samat kalliit vempeleet, hankkimaan samoja kalliita lääkkeitä, ostamaan samat
kalliit tietotekniikat ja kilpailemaan samasta, jo nyt puuttuvasta henkilöstöstä? Miten tämä monimutkaisuus voisi helpottaa pienen kansakunnan
valmistautumista nopeaan ikääntymiskehitykseen? Kaupunkilaisjärjellä ajateltuna kustannukset kasvavat ja eriarvoisuus lisääntyy.

Minua suuresti huvittaa porvarihallituksen halu kutsua itseään sinivihreäksi. Tämä on tietysti Vihreille äärimmäisen tärkeää, jotta he eivät vain leimautuisi
porvariporukkaan. Mutta porvarihallitus tämä on jo tähän asti annettujen näyttöjen perusteella eikä vihreiden kannattaisi kuvitella liikoja itsestään.
He olivat kovin hallituskipeitä ja pääsivät mukaan. Vähän surkuhupaisaa on, miten vaikeaa vihreiden on löytää paikkaansa tässä hallituksessa. Eniten
asiasta mielestäni kertoi keväällä aloitettu keskustelu päivähoidon nollamaksuluokan poistosta, jonka porvarihallitus tulee toteuttamaan.

Asetelman vaikeutta vihreille kuvaa hyvin eräs tilanne eduskunnan istuntosalista, kun erehdyin ääneen ihmettelemään, miten vihreät voivat näin
vaikeuttaa kaikkein pienituloisimpien perheiden ja erityisesti lasten arkea? Yksi vihreiden naiskansanedustaja huusi minulle täysin malttinsa menettäneenä,
enkö minä ymmärrä, ettei hallitus ole tästä vielä sopinut. Kävin myöhemmin sanomassa hänelle, että jonkinmoisella kokemuksella voin kertoa, että kyllä se,
mitä hallitus kehyspäätökseensä kirjaa, tarkoittaa että sovittu on. Vihreä eduskuntaryhmä voisikin aivan aluksi järjestää edustajilleen peruskurssin siitä,
hallituksen päätökset eivät koskaan ole mitään leikinlaskua.

Ohjelmasta on muutenkin vaikea löytää juurikaan vihreitä arvoja edustavia näkemyksiä. Suurin aikaresurssi hallitusneuvotteluissa vihreillä on ilmeisesti
mennyt pöytäkirjamerkinnän saamiseen siitä, että vesilain uudistus voi edetä vain hallituksen yksimielisenä esityksenä. Nyt sekin uhkaa kirjaimellisesti
vesittyä, kun unohdettiin mainita koskiensuojelulaki, joka on avainasemassa esimerkiksi lopun luonnonmukaisen Ii-joen suojelemiseksi. Näitä asioita saan
seurata nyt aivan lähituntumasta ympäristövaliokunnan puheenjohtajana. Toivon todella, ettei Kollaja kolahda Vihreiden nilkkaan.

Me sosialidemokraatit tulemmekin eduskunnassa ottamaan tarkkaan syyniin esimerkiksi hallituksen toimet ilmastopolitiikassa, Itämeren suojelussa ja
uusiutuvien energialähteiden edistämisessä. Ensimmäistä kertaa ympäristöministerin salkku on Keskustalla. Se osoittaa
ympäristöasioiden painoarvon yleistä nousua, mutta voi toisaalta kertoa myös Kepun tarpeesta suojella esimerkiksi maataloutta päästöjen suitsimisessa.
Keskustan ympäristöpoliittinen linja ei ole vielä avautunut. Tiedämme siitä hyvin vähän ja historiasta nousee esiin oikeastaan vain Kepun kova tarve
aikoinaan estää koko ympäristöministeriön perustaminen. Tässä sosialidemokraatit eroavatkin Keskustasta paljon, sillä me olimme Suomen
ensimmäinen poliittinen liike, joka laati oman ympäristöohjelman. Me olimme jo tuolloin vahvasti kiinni tulevaisuuden teemoissa ja tätä osaamista ja taitoa
meiltä vaaditaan myös nyt.

Hyvät toverit, arvoisa juhlayleisö

Suomalainen sosialidemokratia, mutta myös suomalainen yhteiskunta on nyt monella tapaa murrosvaiheessa. Miten me demarit saavutamme jälleen kansalaisten
luottamuksen? Entä millaiseksi muodostuu porvarihallituksen taival? Millaisia arvoja, asenteita, toimintatapoja ja päätöksiä suomalaiset tulevaisuudessa
haluavat? Me olemme, hyvät toverit, olleet tämän maan keskeinen rakennusvoima kuluneen vuosisadan aikana. Meidän arvomme eivät ole mihinkään vanhenneet ja
olemme onnistuneet monissa haasteellisissa tehtävissä sovittamaan yhteen esimerkiksi työllisyyden, talouden, inhimillisyyden ja ympäristönsuojelun
näkökulmia. Nyt meiltä vaaditaan jälleen uutta näkökulmaa. Olemme velkaa sata vuotta sitten toimineille tovereille sen, että rakennamme sosialidemokratiaa
yhä eteenpäin. Samat hyvät arvot vakaana pohjana, uusia näkökulmia esiin tuoden pääsemme jälleen rakentamaan sellaista Suomea, johon luulen suurimman osan
suomalaisistakin uskovan.

KIITOS!

Puolueen puolesta minulla on suuri ilo ja kunnia onnitella sekä nöyrästi kiittää Toivakan työväenyhdistystä merkittävästä työstä osana suomalaista ja
kansainvälistä sosialidemokraattista liikettä. Kiitän kaikkia tovereita, jotka vuosikymmenten varrella ovat toimineet yhdistyksen eri tehtävissä. Pyydän nyt
yhdistyksen toimihenkilöitä tänne vastaanottamaan puolueen tunnustuksen 100-vuotiaalle Toivakan Työväenyhdistykselle.