Innovaatioihme Suomi ja aava Ameriikka!
(Kesä 2000)

Olin elämäni ensimmäistä kertaa elokuussa Yhdysvalloissa kun tulevaisuusvaliokunnan työryhmä vieraili mm. Harwardin, Stanfordin ja Berkeleyn yliopistoissa sekä monista suomalaisista yrityksistä kuulussa Piilaaksossa. Matkan ohjelma oli rankka, mutta sisältö samalla hyvin antoisa.

Kuulimme Suomen kannalta hyviä ennusteita. Esimerkiksi sikäläinen kilpailukykyneuvosto arvioi, että tulemme ajamaan vuoteen 2005 mennessä Japanin,

USAn ja Hong Kongin ohi panostuksissa innovatiivisuuteen. Tämä on maamme kannalta tärkeää sillä kasvun uralla pysymiseksi, meidän on pienenä kansakuntana kyettävä valitsemaan satsaustemme kohteet tarkkaan. Yhtään mahdollisuutta ei ole varaa menettää.

Yhtään ihmistä ei myöskään ole varaa menettää. Monissa vierailu- kohteissamme, kuten esimerkiksi juuri tuolla kilpailukykyneuvostossa, meidän piti olla kyselijöinä. Roolit kuitenkin vaihtuivat kun nämä alansa huippuammattilaiset halusivat kiihkeästi tietää, miten pieni, pohjoinen Suomi on voinut tämän asemansa saavuttaa. Kuka keksi innovaatioihme Suomen? Suomalaiset ihmiset tietenkin. Hyvin koulutetut eri alojen osaajat, joita meillä ei olisi ilman tasa-arvoon perustuvaa koulutusjärjestelmää sekä hyvinvointipalveluja. Aivan ansioton ei ole myöskään tässä esimerkissä poliittinen päätöksentekokoneisto.

Lipposen ykköshallitushan teki selkeän poliittisen, yhtenäisen valinnan: tutkimus- ja kehitysmäärärahoja nostettiin syvimmän laman aikana huikeasti. Nyt näemme, että se kannatti.

Moni voi sanoa, että nämä innovaatiohöpötykset ovat aivan huuhaa- hommia, joista ei tavalliselle ihmiselle apua tai lohtua arkielämän ongelmissa juuri ole. Voin sanoa, etten itsekään ole mikään tekniikan ihmelapsi ja innovaatioista sekä uudesta teknologiasta puhuminen kuulostaa minunkin korvaani välillä aika kaukaiselta. Se ei sitä kuitenkaan välttämättä ole.

Näillä uusilla avauksilla ja keksinnöillä, joissa suomalaiset kulkevat etunenässä, on selkeä yhteys maamme yleiseen taloudelliseen tilanteeseen ja sitä kautta meidän jokaisen kansalaisen kotiseinien sisäpuolelle. Kyllä minua ainakin kiinnostaa, minkälainen on veroaste tai millaista korkoa pankkilainastani maksan. Vielä tärkeämpää minulle on se, että tiedän saavani laadukasta koulutusta jos palaan opiskelemaan ja, että yhteiskunnan huolehtivan minusta jos sairastun.

Se, millaista opetusta kummilapseni koulun penkillä saa tai kuinka kauan minä Kyllössä lääkärille jonotan, riippuu kuitenkin muustakin kuin Suomen kilpailukyvystä maailmalla. Se riippuu myös siitä, millaisia kuntapäättäjiä kunnanvaltuustojen penkissä istuu. Valitettavasti täytyy todeta, että viime valtuustokaudella on olemme sosialidemokraatteina Jyväskylän kaupunginvaltuustossa joutuneet useissa, tärkeissä päätöksissä tunnustamaan porvarienemmistön vahvuuden.

Nyt meillä on mahdollisuus muuttaa tämä suunta seuraavien neljän vuoden ajaksi. Samalla tavoin kuin me kerroimme Ameriikan raitilla, Suomen ainoa mahdollisuus on antaa kaikkien kansalaisten löytää omat osaamisensa alueet ilman, että amerikkalaisen mallin mukaan katsottaisiin vanhempien lompakon kokoa. Mikäli porvarit pääsevät mellastamaan, emme tiedä mitä kaikkea neljässä vuodessa ehditään yksityistää ja romuttaa näin koko hyvinvointiyhteiskunnan pohja. Tämä pätee niin Arkadian mäellä kuin myös Harjun kupeessa.

Vaalityötä pitää tehdä väsymättä ja muistuttaa kaupunkilaisia äänestämisen tärkeydestä. Politiikka kuuluu kaikille. Nuorisojärjestöt ovat lähteneet kampanjoimaan nuorten äänestysaktiivisuuden parantamiseksi sloganin avulla, joka kelpaa käyttöön meille muillekin: Hoida omat asiasi - äänestä kuntavaaleissa.

Susanna Huovinen
kansanedustaja