(KUVA: Vierailulla Tekevä- säätiön tiloissa Jyväskylässä kesällä 2001, Jukka Keronen)

Kansanedustaja Susanna Huovisen 2. välitilinpäätös 
kuluneesta eduskuntakaudesta.
Kesä 2000- kevät 2001.

Hyvä lukija!

Olen pitänyt tavoitteenani jokaisen kansanedustajavuoteni jälkeen kuvata kulunutta vuotta, kertoa eduskunnan työstä ja tällä tavoin avata ruohonjuuritasolta ehkä kaukaisenakin pidetyn päätöksenteon arkea. Moni eduskunnassa luonani vieraileva ystävä, tuttava tai isompi ryhmä hämmästelee usein työmme arkisia piirteitä, jotka harvoin välittyvät julkisuuden kautta kansalaisille.

Tällä omalla välitilinpäätös- asiakirjallani yritän siis paitsi informoida eduskunnan tekemisistä myös samalla vahvistaa sitä vuorovaikutuksellisuutta, jonka pitäisi itsestäänselvyytenä kuulua toimivaan demokratiaan. Toivon, että tekstini antaa vastauksia, mutta herättää toisaalta myös lisäkysymyksiä. Vastaan niihin parhaani mukaan. Otathan siis yhteyttä sähköpostitse, puhelimitse tai kirjeitse.

Tässä toisessa välitilinpäätöksessä kuvaan muun muassa politiikan arkipäiväistä päätöksentekoa ja säädettyjen lakien merkitystä. Lisäksi kerron tekemistäni kuntakierroksista maakunnassa ja siitä, miten olen yrittänyt luoda uutta poliittista kulttuuria muutoinkin kuin tällä välitilinpäätösasiakirjalla. Kerron myös niistä matkoista, joille olen saanut toisen edustajavuoteni aikana osallistua. Toivon, että tämän toisen välitilinpäätöksen kuvaukset avaavat sitä valtavaa uuden tiedon määrää, josta on poimittava keskeisin ja oleellisin sisältö päätöksenteon pohjaksi.

Ensimmäinen välitilinpäätös kuvasi enemmän omia tuntemuksiani ja kokemuksiani eduskuntatyöskentelystä. Jos siis haluat lukea tarkemmin eduskuntatyön luonteesta, päivärytmistä, menettelytavoista jne. kannattaa tutustua ensimmäisen välitilinpäätökseen, joka myös löytyy muun muassa verkkosivuiltani . Voit myös tilata sen avustajaltani Sari Rimmiltä ().

Kansanedustajan työn hoitaminen olisi mahdotonta ilman toimivaa taustajoukkoa. Siksi on myös aika kiittää ihanaa avustajaani Sari Rimmiä, avopuolisoani Timo Koivistoa, vanhempiani Mirjaa ja Erkkiä sekä pikkuveli Perttiä kaikesta avusta ja tuesta. Myös ystäväni, taustaryhmäni ja lähimmät kollegani ansaitsevat lämpimän kiitoksen. En jaksaisi enkä pystyisi tähän ilman teitä kaikkia!

Kesä 2000
Kansanedustajien palkkionkorotus kuohuttaa

Kesän alkuun ei mahtunut kansalaisten keskuudessa kuin yksi aihe: Kansanedustajien palkankorotukset. Suurin osa ihmisistä oli vihaisia, osa jopa raivoissaan asiasta. Tosin oli niitäkin, jotka pitivät tehtyä muutosta hyvänä. Palautetta virtasi niin puhelimitse kuin sähköpostilla. Muun muassa sanat ahne, itsekäs ja pyrkyri olivat kovassa käytössä näissä palautteissa.

Eduskunta on pitkään ollut ainoa paikka, jossa työntekijät (kansanedustajat) ovat itse saaneet määrittää millaista palkkiota heille maksetaan. Tämä ei mielestäni ole oikein. Palkkioiden muuttamisessa oli kyse ennen kaikkea järjestelmän muutoksesta. Siitä me edustajat päätimme. Painoin vihreää siksi, että halusin palkkioasiamme ratkaistavaksi muualle. Se ei kuulu mielestäni meille, harvahan tässä yhteiskunnassa itse sanelee, millaista palkkaa työstään ansaitsee.

Tämän päätöksen jälkeen kansliatoimikunta päätti perustaa erillisen palkkiotoimikunnan, joka määritti nykyisen palkkiotason. Tämä palkkiotoimikunta koostui kolmesta jäsenestä, joilla kaikilla on korkea arvostus ja jotka tuntevat suomalaisen päätöksentekojärjestelmän hyvin. Itse olisin toivonut, että jäsenistö olisi voinut olla hieman laajempikin. Myös kulukorvausjärjestelmämme olisi pitänyt käydä perinpohjaisemmin läpi. Ehkä tämä tehdäänkin tulevaisuudessa. Kuitenkin on siis hyvä muistaa, että edustajat päättivät vain siitä, että palkkioasia siirretään pois omista käsistämme.

Jos täytyy arvioida, onko uusi palkkiomme liikaa, niin mielestäni ei. Palkkio on toki suuri varsinkin uudelle, nuorelle edustajalle, kuten minulle. Varsinkin, jos on ennen eduskuntaa edellisen palkkakuittinsa saanut  Prisman osa-aikakassana, kuten itse sain. Eduskunta on kuitenkin instituutio, ja kansanedustajuus on maamme tärkein luottamustoimi. Kansanedustajat edustavat suoraan kansalaisia. Sille on annettava oma arvonsa.

Jos kansalaisilta kysyttäisiin, kumpi on tärkeämpi, kansanedustaja vai oman kunnan johtaja, moni valitsisi kunnanjohtajan, moni myös kansanedustajan. Monet kunnanjohtajat saavat edelleen palkkiouudistuksemme jälkeenkin huomattavasti parempaa palkkaa kuin edustajat. Moni eduskunnassa työskentelevä virkamies saa edelleen parempaa palkkaa kuin edustajat. Nämä vain esimerkkeinä. Kansanedustajan vastuu ja työmäärä ei ole ainakaan vähäisempi kuin edellä mainituissa esimerkkiammateissa.

Kansanedustaja ei ole koskaan lomalla työstään. Se on tarkoituskin. Meitä saa nykiä hihasta kauppajonossa tai bussipysäkillä. Meille voi soittaa, kirjoittaa, laittaa sähköpostia. Teemme pitkiä työpäiviä, usein myös viikonloppuisin, istumme iltakaudet kokouksissa, hoitelemme yksittäisten ihmisten ongelmia ja ohjaamme heitä eteenpäin byrokratian rappusilla. Se on tarkoituskin. Me olemme itse näille paikoille halunneet. Pääsy on usein vuosikausien työn takana. Se on tarkoituskin. Eduskuntaan ei voi tulla harjoittelemaan politiikan tekoa. Se pitää täällä jo osata, jos haluaa oikeasti vaikuttaa asioihin.

Palkkion tulee olla riittävän suuri jo siksikin, että saadaan mahdollisimman suuri joukko suomalaisia kiinnostumaan poliittisesta vaikuttamisesta. Eduskuntaan olisi saatava niin sanotusti koko kansan kuva; osaavia, kyvykkäitä ja eri-ikäisiä ihmisiä. Palkkion pitää riittävä myös siksi, ettei kenellekään tule tarvetta hamuta palkanjatketta joiltakin ulkopuolisilta tahoilta ja päätyä näin riippuvuussuhteeseen, joka vaikuttaisi hänen päätöksentekoonsa lainsäädäntötyössä.

Bristih Councilin seminaari Euroopan Unionin laajentumista koskien

Ennen kuin hyppään elokuisiin työasioihin, kerron yhden kohokohdan liittyen kesään 2000. Kesälomaa vietin kaikkiaan noin kolmisen viikkoa. Keskelle lomajaksoa, heinäkuun alkuun ajoittui British Councilin seminaarimatka. British Council, joka on Iso-Britannian monessa Euroopan maassa toimiva yhteistyö- ja informaatioelin, järjestää vuosittain nuorille vaikuttajille korkeatasoisen seminaarin.

Suomesta näihin seminaareihin osallistuu yleensä vain yksi edustaja, jonka valitsee Suomen BC-toimiston päällikkö. Ihmetyksekseni minulta kysyttiin, olisinko kiinnostunut osallistumaan heinäkuussa 2000 Euroopan Unionin laajentumista pohtivaan seminaariin. Innostuin tietysti välittömästi aiheesta ja myös siitä, että seminaari kokoaa yhteen n. 25-45-vuotiaita vaikuttajia eri puolilta maailmaa. Lisäksi seminaarilla oli yksi erikoinen piirre: se pidettiin kolmessa eri kaupungissa.

Matka osoittautui todella antoisaksi niin aiheensa kuin myös tapaamieni uusien ihmisten takia. Seminaarin vahva ja korkeatasoinen informaatio oli taattu; puhujina oli niin ministereitä, komissaareja kuin tutkijoitakin. Lisäksi me seminaarilaiset osallistuimme matkan aikana kolmen eri ryhmän työskentelyyn, joissa kävimme mielenkiintoisia, osin aika kiihkeitäkin keskusteluja annettujen aiheiden tiimoilta. Tämä eri ryhmiin jakaminen takasi sen, että kaikki osallistujat tutustuivat toisiinsa, koska ryhmän jäsenet vaihtuivat aina kun vaihdoimme uuteen kaupunkiin. Seminaari oli kokonaan englanninkielinen, joten sain samalla rautaisannoksen englannin käytännön harjoitusta.

Matkamme alkoi Brysselistä, jossa vierailimme mm. komissiossa, parlamentissa sekä NATOn päämajassa. Seuraava kohteemme oli Irlanti ja Dublin. Siellä kuulimme ajankohtaisia asioita mm. eurooppalaisesta elintarviketurvallisuudesta. Kokouspaikkamme oli upea Dublinin linna. Dublinista jatkoimme Skotlantiin ja Edinburghiin. Siellä saimme tutustua Skotlannin uuteen, vahvempaan asemaan. Sain kunnian istua päätöspäivällisellä korkea-arvoisen lordi Wilson og Tillyornin vieressä. Hän on toiminut aikaisemmin mm. Hong Kongin pormestarina.

Matka voi kuulostaa mukavalta lomareissulta, mutta sitä se ei ollut. Kaupunkeihin emme juurikaan ehtineet tutustua, koska ohjelma oli niin tiukka. Toisaalta porukkamme muodostui todella tiiviiksi ryhmäksi, joten tiukka ohjelma ei meitä paljon haitannut. Vietimme myös vapaa-aikaamme yhdessä kiistellen milloin Euroopan Unionin virallisista kielistä, milloin koulutuspolitiikasta tai eurooppalaisen hyvinvointiyhteiskunnan mahdollisuuksista. Viikko oli mielenkiintoinen, tarjosi rutkasti uutta tietoa ja upeita ystäviä. Silti oli hienoa tulla kotiin Suomeen, vaikka kesä ei sään suhteen ollutkaan niitä parhaita mahdollisia.

Kuntakierrokset

Elokuussa 2000 tein tiiviisti jo vuonna 1999 aloittamiani kuntakierroksia, joiden tavoitteena on tulla tutuksi kuntajohtajien ja –päättäjien kanssa sekä kiertää systemaattisesti kaikki Keski-Suomen 30 kuntaa. Mielestäni uutena kansanedustajana on tärkeää luoda yhteydet kuntiin ja kertoa omista ajatuksista sekä näkökulmista. Uskon, että kerran kasvokkain tavattuun ihmiseen on paljon helpompi ottaa yhteyttä jatkossa.

Tutustumiskäynneillä on keskustelujen lisäksi vierailtu pääsääntöisesti noin kahdessa tai kolmessa kunnan toimipisteessä tai yrityksessä. Nämä kuntakierroksetkin ovat osaltaan tietyllä tavoin edustaneet uutta poliittista kulttuuria. Ainakin päätellen siitä vastaanotosta, jonka olen saanut. Kun avustajani Sari Rimmi on ottanut yhteyttä kuntiin sopiakseen vierailun ajankohdasta ja sisällöstä, on moni kuntajohtaja ihmetellyt, että aivanko oma-aloitteisesti kansanedustaja olisi kuntaan tulossa?!

Kesätoimittajavierailu Helsinkiin

Uutta poliittista kulttuuria edustaa myös taustaryhmäni ideoima keskisuomalaisten kesätoimittajien vierailu Helsinkiin. Kesätoimittajat ovat porukka, joka tekee kesän ajan tiukasti töitä eikä juuri työmatkoille lehden alueen ulkopuolelle pääse. Halusin osoittaa kiinnostusta myös tätä joukkoa kohtaan ja kutsua heidät päivävierailulle Helsinkiin. Vierailupäivän ohjelmaan liittyy eduskunnan esittely, jonkun sosiaali- demokraattisen ministerin tapaaminen sekä joitakin vuosittain vaihtuvia kohteita. Ensimmäinen kesätoimittajamatka toteutettiin jo elokuussa 1999, mutta valitettavasti se oli jäänyt pois ensimmäisestä välitilinpäätös-asiakirjasta. Tuolloin eduskunnan lisäksi vierailimme Liikealan ammattiliitossa, SAK:ssa ja oikeusministeri Koskisen luona.

Elokuussa 2000 kesätoimittajavieraani saivat eduskunnan ja kansanedustajan työn esittelyn lisäksi kuulla toimittajan työstä eduskunnassa. Tapasimme Väli-Suomen median toimittajan Minna Ojamiehen, joka valaisi eduskuntatoimittajan arkea. Eduskunnasta siirryimme työministeri Tarja Filatovin vieraaksi, ja päivä päättyi vierailuun Veikkauksen pääkonttorissa Vantaalla.

Kesätoimittajat ovat olleet käsittääkseni tyytyväisiä näihin vierailuihin, ja moni on ottanut yhteyttä vielä siirryttyään opiskelujen jälkeen ns. "oikean" toimittajan töihin. Myös keskisuomalaisten lehtien päätoimittajat ovat suhtautuneet vierailukutsuun myönteisesti, ja nuoret toimittajat ovat päässeet reissulle mukaan. Olen jopa kuullut, että lähtijöitä olisi ollut enemmänkin. Lisäksi vakituiset toimittajat ovat minulle maakunnassa vieraillessani vihjaisseet, että hekin mieluusti tulisivat vierailulle, ja niinpä järjestin ensimmäisen toimittajamatkan keväällä 2001, mutta siitä enemmän tuonnempana.

Tulevaisuusvaliokunnan työryhmän matka Yhdysvaltoihin

Tulevaisuusvaliokunnan työ on erilaista verrattuna lakiasäätäviin valiokuntiin. Tulevaisuusvaliokunta saa paljolti itse linjata ja suunnitella toimintaansa sekä kiinnostuksen kohteitaan. Yksi valiokunnan päälinjoista on ollut työn tulevaisuuden pohtiminen. Tähän liittyen miettineet sitä, miten hallita jatkuvasti kasvavaa tiedon tulvaa. Tätä selvittämään valiokunta perusti useiden valiokuntien yhteistyönä tiedon hallinnan työryhmän, hienommin sanottuna Knowledge Management- ryhmän. Tämä ryhmä työskenteli muun muassa vieraillen erilaissa kohteissa kuten esimerkiksi Jyväskylässä sanomalehti Keskisuomalaisessa sekä teknologiakeskuksessa. Yritimme siis hahmottaa sitä vaikeaa kysymystä, miten yksittäinen kansanedustaja voi hallita tietoa ja osaltaan välittää valtavaa tietomääräänsä eteenpäin kansalaisille.

Työryhmämme loppuraportti julkaistiin keväällä 2001. Tätä julkaisua voi lainata joko minulta tai avustajaltani. Yhteystietomme löytyvät tämän asiakirjan lopusta.

Tähän pohdintaan liittyen teimme kahdeksan päivän opintomatkan Yhdysvaltoihin elokuussa 2000. Matka oli todella mielenkiintoinen, mutta samalla myös raskas sillä vierailimme sekä itä- että länsirannikolla. Aikaerot vaikuttivat jaksamiseen samoin kuin tiukka ohjelma. Oli mielenkiintoista tutustua amerikkalaiseen koulutusjärjestelmään, koska vierailimme monissa korkeakouluissa ja yliopistoissa. Kaiken kaikkiaan amerikkalainen yhteiskunta tarjosi paljon hämmästeltävää, mutta kyllä myös yhdysvaltalaiset hämmästelivät Suomen nopeaa nousua yhdeksi maailman johtavista tietoteknologian maista.

Jos kirjaisin kaikki omat huomioni matkalta, tästä asiakirjasta tulisi todella pitkä. Niinpä otan vain muutaman esimerkin. Vieraillessamme isossa tietotekniikan yrityksessä American Online eli AOL:ssa kysyin henkilöstöasioista vastaavalta johtajalta, mitkä ovat suurimmat henkilöstöön liittyvät uhat tai haasteet. Ovatko niitä esimerkiksi koulutetun työvoiman saatavuus tai henkilöstön jaksaminen? Johtaja ei löytänyt mitään uhkaa tai haastetta. En tiedä kysyinkö asiaa jotenkin väärin, mutta luulen, että vastaus liittyy enemmänkin amerikkalaiseen tapaan; ongelmia ei ole ja jos niitä olisikin, niistä ei ventovieraille juteltaisi.

Yliopistot ovat Yhdysvalloissa maksullisia, ja maksut ovat hyvin korkeita. Meille suomalaisille, jotka uskomme vakaasti koulutuksen tasa-arvoon, tämä tuntuu todella valikoivalta koulutusjärjestelmältä. Niissä yliopistoissa, joissa saimme käydä, meille vakuutettiin eurooppalaisten opiskelijoiden olevan ihastuneita opetuksen laatuun. Jäi vaikutelma, että amerikkalaiset uskoivat rahalla saatavan myös parhaan mahdollisen laadun. Varmasti näin osittain onkin, sillä huipputiedemiehien saaminen yliopistoihin ei ole mikään pieni taloudellinen satsaus.

Mutta pitääkö tämä "laatu" sitten rahastaa opiskelijoilta ja heidän vanhemmiltaan? Amerikkalaisten vastaus tähän kysymykseen jäi minulle avoimeksi. Itse uskon, että niin eurooppalaisessa kuin suomalaisessakin yliopistojärjestelmässä on kehitettävää rutkasti. Silti en ole valmis siirtymään rahakkaisiin, maksullisiin yliopistoihin, joihin pääsee vain isän tai äidin isolla lompsalla tai stipendillä. Täytyy olla ja on olemassa muita keinoja parantaa opetuksen laatua.

Kolmas huomioni liittyy siihen, että me suomalaiset monesti kuvittelemme olevamme jotenkin metsäläisiä tai muita huonompia. Emme sitä ole. Kun kerroimme esimerkiksi suomalaisesta päivähoitojärjestelmästä, julkisen palvelun kirjastoista tai kouluruokailusta, oli moni amerikkalainen ihmeissään. Heitä ihmetytti niin pienellä kansakunnalla on kaiken tuon lisäksi myös metsä- ja metalliteollisuuden osaamista ja huikean nopeasti syntynyt ICT-sektori (Information Communication Technologies).

Meidän ei siis pidä kulkea maailmassa häpeillen tai piilotellen vaan ylpeinä suomalaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta, jonka laadukas koulutusjärjestelmä viime kädessä antaa kaikille lapsille ja nuorille mahdollisuuden kehittyä oman alansa osaajaksi riippumatta perheen taloudellisista voimavaroista. Siitä se monialainen osaaminen saa alkunsa!

Syksy 2000 eduskunnassa

Eduskunnan syksy 2000 käynnistyi normaalilla tavalla, hallituksen talousarvioesityksen esittelyllä. Budjetti työllistää eduskunnan eri valiokuntia koko syksyn. Se hyväksytään virallisesti vasta valtiopäivien loppumetreillä joulukuussa. Lähes kaikki erikoisvaliokunnat antavat talousarvioesityksestä oman lausuntonsa valtiovarainvaliokunnalle, joka sitten tekee budjetista oman mietintönsä.

Talousarvion lisäksi valiokunnat täyttyvät hallituksen lakiesityksistä. Omat valiokuntani pitävät syksyllä maksimimäärän kokouksia eli kokoontuvat käytännössä kaikkina kokousaikoinaan. Tämä tarkoittaa omassa päivärytmissäni sitä, että aamuvaliokunnasta eli ympäristövaliokunnasta menen usein suoraan päivävaliokuntaan eli talousvaliokuntaan. Se taas kestää usein lähelle täysistunnon (klo 14) alkua. Niinpä kansalaiskirjeisiin ja sähköpostiviesteihin vastaaminen jää usein täysistunnon aikaan tai iltaan.

Eduskuntatyön alkamisen aikaan osuu myös vuosittain järjestettävä Taksvärkki-kampanjan avaus. Taksvärkin uutena puheenjohtajana olin tässä avauksessa syyskuussa 2000 ensimmäistä kertaa mukana. Kampanjaviikon ajaksi saimme kaksi vierasta keräyskohteena olevasta maasta, tulvien runtelemasta Nicaraguasta. Vieraamme viettivät yhden päivän eduskunnassa tavaten muuan muassa eduskunnan 2. varapuhemiehen, Jukka Mikkolan. Yksi päivä vietettiin myös Jyväskylässä. Vieraat kertoivat maansa tilanteesta esimerkiksi Jyväskylän Normaalikoulussa, josta itse olen kirjoittanut ylioppilaaksi.

Tilanne Nicaraguassa avasi jälleen kerran minun ja monen muun silmät näkemään, miten hyvin asiat meillä Suomessa kuitenkin ovat. Emme joudu kamppailemaan ylivoimaisten luonnonvoimien kanssa, joiden aiheuttamat tuhot vaativat paitsi valtavasti ihmisuhreja, heittivät myös maan 20-30 vuotta kehityksessä taaksepäin.

Järjestin syyskuussa lisäksi eduskunnan auditoriossa keskustelutilaisuuden otsikolla "Tytön ja naisen paikka – pelkääjän paikkako?" Tilaisuus sai alkunsa, kun neljä nuorta nuorisotyötä opiskelevaa naista otti yhteyttä ja halusi kertoa omasta projektistaan. Ravistus- projektissa kierrettiin kouluissa kertomassa tyttöjen oikeudesta omaan kroppaansa, oikeudesta sanoa ei. Syntyi idea järjestää tärkeästä aiheesta keskustelu myös eduskunnassa.

Eduskunnan tilaisuudessa Ravistus- projektin naiset kertoivat kokemuksistaan. Lisäksi kuulimme tutkija Sari Näreen näkemyksiä tyttöjen kokemuksista. Oikeusministeri Johannes Koskinen kertoi seksuaalirikosten rangaistuskäytännöistä. Tilaisuuden osallistujajoukon yhteinen näkemys oli, että seksuaalinen väkivalta ja sen pelko leimaavat liian monen tytön ja naisen arkea. Emme etsineetkään viisasten kiveä ongelmaan, mutta saimme ehkä taas yhä useampi tiedostaa tämän liian usein vaietun ongelman.

Syksyn 2000 työskentelyä leimasivat myös kuntavaalit. Monet poliittiset "kuumat perunat" liittyivät nimenomaan kuntatalouteen. Erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon kysymykset nousivat esiin, mutta keskustelua herätti myös kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksien parantaminen. Itse osallistuin vaikutusmahdollisuuksia koskevaan A-studion teemakeskusteluun TV 1:ssä.

Omalta kohdaltani kunnallisvaalit menivät suhteellisen hyvin. Tulin valituksi Jyväskylän kaupunginvaltuustoon kolmannelle kaudelle 710 äänellä. Suretti kuitenkin se, miten vähäisesti kuntalaiset halusivat näihin tärkeisiin vaaleihin osallistua. Äänestysprosentit jäivät kohtuuttoman mataliksi. Tämä tuntuu pahalta siksikin, että juuri kunnanvaltuustot päättävät nykyisin suuresta osasta arkielämäämme erittäin voimakkaasti vaikuttavista asioista. Entinen korvamerkityn valtionavun aika on ohi. Kuntaa ohjaa tietysti lainsäädäntö, mutta hyvin moni asia on kunnan omassa harkinnassa. Juuri tästä syystä olisi luullut, että kuntavaalit olisivat ihmisiä kiinnostaneet.

Tietysti meidän poliittisten vaikuttajien ja puolueiden on myös katsottava peiliin. Voisimmeko jotenkin tehdä toiminnastamme vieläkin avoimempaa? Alentaa kynnystä tulla mukaan toimintaamme? Näitä kysymyksiä on väistämättä pohdittava. Silti pallo on myös kansalaisilla. On helppoa sanoa kuppilan kulmalla, että demokratia ei toimi. Ei se varmaan toimikaan, jos kansalaiset vähät välittävät omista asioistaan. Se on varmaa, että joku käyttää aina myös äänestämättä jättäneiden valtakirjaa. Demokratiassa voi olla ja onkin ongelmia, mutta mistä parempi järjestelmä? Kukaan kriitikko ei ole tähän vastausta osannut antaa.

Kansalaisille ei varmaankaan kovin helposti avaudu poliittisten päättäjien tekemä työ tai ne olosuhteet, joissa he työtään tekevät. Ihmiset haluaisivat omaan, tärkeäksi kokemaansa ongelmaan vastauksen nopeasti. Mieluusti vielä sellaisen ratkaisun, joka heille sopisi. Demokratia ei kuitenkaan toimi näin. Erilaisista näkemyksistä on voitava neuvotella ja saatava aikaan päätös. Tämä tarkoittaa ilman muuta myös kompromisseja. Kipeitäkin sellaisia. Kuvaan seuraavassa erään lakiesityksen käsittelyn eduskunnassa hyvin pelkistetysti. Toivon silti, että se auttaa ymmärtämään, miten politiikassa ei voi sanoa koskaan itsekkäästi: "Nyt tehdään joko niin kuin minä sanon, tai sitten ei tehdä lainkaan."

Esimerkki lainsäädäntötyön arjesta: kauppojen aukiolo

Hallitus antoi eduskunnalle esityksen, jossa kauppojen aukioloaikoja laajennettaisiin edelleen ja jossa parturi-kampaamoala vapautettaisiin kokonaan aukiolosääntelystä. Vastustin esitystä, koska mielestäni kauppojen aukiolossa asiakkaiden vapaavalintainen kaupassakäyntiaika tai keskusliikkeiden taloudellinen menestyminen eivät ole ainoita näkökulmia. Kyse on ihmisten arkipäivän ja vapaapäivän välisestä erosta, kaupan työntekijöiden oikeudesta yhteen ansaittuun, pysyvään vapaapäivään. Kyse on myös siitä, miten esimerkiksi kunnalliset palvelut järjestetään kaupan työntekijöiden lapsille.

Hallituksen esitys oli siis mielestäni huono, mutta ymmärsin, että lakia haluttiin korjata myös siksi, että pienet liikkeet, lähikaupat menestyisivät kilpailussa huoltamoiden ja kioskien kanssa. Näissä viime vuosina huikeasti myyntiään kasvattaneissa kioskikaupoissa ja huoltamoliikkeissä hinnat ovat kuitenkin paljon kalliimmat. Tämä kehitys on saanut aikaan monen pienen lähikaupan lopettamisen ja näin kuluttajan kannalta heikomman palvelun. Tämän näkökulman olin valmis ymmärtämään. Halusin muutoksia ehdotukseen ja tiesin, että niin halusivat monet muutkin. Samalla tiedostin, että suurin osa edustajista halusi ehdotuksen menevät sellaisenaan läpi. Monet puhuivat kaikkinaisen lainsäädännön poistamisesta alalta.

Tehtävä ei siis ollut millään muotoa helppo. Jo omassa ryhmässäni kohtasin vastustusta. Lakiesitys lähetettiin omaan valiokuntaani eli talousvaliokuntaan. Tiesin, että me, jotka halusimme esitykseen muutoksia, joutuisimme tekemään siellä lujasti töitä jo pientenkin korjausten eteen. Perehdyin parhaani mukaan kaikkeen asiaa koskevaan materiaaliin, jota kertyikin valtava kasa työhuoneeseeni. Yritin lisäksi osallistua kaikkiin valiokunnan kuulemistilaisuuksiin, jotta saisin kokonaiskuvan aiheesta. Näiden kuulemisten aikana tunteeni muutosten välttämättömyydestä vain vahvistui.

Omassa ryhmässäni tein selväksi, etten missään nimessä tule hyväksymään esitystä sellaisenaan, vaan muutoksia on tehtävä. En ollut mielipiteineni yksin, vaan monet muut ajattelivat asiasta samoin. Oma valiokuntaryhmämme sorvasi eduskuntaryhmälle eräänlaisen kompromissiesityksen, jossa osa hallituksen esityksistä hyväksyttäisiin, mutta osaan tehtäisiin muutoksia. Näistä yksityiskohdista en kerro tässä enempää, ne ovat luettavissa hallituksen esityksen ja hyväksytyn lain eroavaisuuksina.

Omasta mielestäni saavutimme tiukasta neuvottelutilanteesta huolimatta hyvän kompromissin, jonka valiokunta hyväksyi yksimielisesti. Näin isossa asiassa yksimielisyys on aika harvinaista. Tietysti minua harmitti, että jouduin perääntymään omista tavoitteistani, mutta niin tekivät nekin, jotka olivat vastapuolella. Tätä on demokratia.

Olen saanut lukemattomat haukut asiasta. Petin kuulemma omat periaatteeni. En tiedä, olisinko todella ollut periaatteellisempi ihminen, jos olisin vain kylmästi painanut asiassa punaista nappia? Omasta mielestäni periaatteellista tässä asiassa oli toimia siten, ettei hallituksen huono esitys sellaisenaan menisi läpi vaan että siihen saataisiin parannuksia. Ehkä jonkun mielestä liian pieniä ja onnettomia parannuksia, mutta parannuksia kuitenkin. En tiedä ketä olisi hyödyttänyt, jos yksi Huovinen olisi äänestänyt muutaman muun mukana salissa punaista. Enemmän mielestäni hyödytti se, että tein lujasti töitä esityksen muuttamiseksi paremmaksi.

Toivon, että tämä esimerkki edes pieneltä osalta avaa sitä maailmaa, jossa päätöksiä eduskunnassa päivittäin tehdään. Yksittäisen edustajan tai puolueen ehdoilla ei politiikassa toimita. Jos joku tulee kertomaan, kuinka hän yksikseen sai aikaan jotakin, älä usko häntä. Politiikassa toimii vain joukko. Ja tämän joukon enemmistö eduskunnassa on tällä hetkellä porvarillinen.

Työelämän perustuslaki uudistuu; pois pätkätyöt!

Tärkein vaaliteemani eduskuntavaaleissa oli turhan pätkätyön kieltäminen. Ainoa konsti tämän tavoitteen saavuttamiseksi oli saada vihdoin voimaan uusi työelämän perustuslaki, työsopimuslaki, jossa määritellään myös työsuhteita koskevat reunaehdot. Asiaa valmisteli laajapohjainen komitea, jonka työ oli kestänyt useita vuosia jo eduskuntavaaleja –99 ennenkin.

Vaatimukset komiteatyön loppuunsaattamiseksi kiihtyivät varmasti myös uuden eduskunnan tarmokkuuden ja vaatimusten johdosta. Sen jälkeen päästiin eduskunnassa varsinaiseen lainsäädäntötyöhön käsiksi. Työ ei ollut helppoa, sillä asiaan liittyi voimakkaita intohimoja muun muassa työsopimusten yleissitovuuteen liittyen.

Työsopimuslakiin saatiin niin sanottu ketjuttamiskielto, joka kieltää pysyvän työn turhan ketjuttamisen. Siis sellaista työtä, joka on luonteeltaan pysyvää, ei voi enää teettää muutaman kuukauden mittaisissa pätkissä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi julkisella sektorilla useiden sellaisten työsuhteiden vakinaistamista, joita ilman potilaat eivät tule hoidettua tai vanhukset syötettyä. Kyse on siis isosta asiasta.

Valitettavasti kaikesta pätkätyöstä ei päästä silti eroon. Joillakin aloilla tarvitaan aina tiettyä määrää määräaikaista työvoimaa. Ja valitettavasti moni työnantaja teettää edelleen pätkiä, vaikka siihen ei uuden työsopimuslain mukaan enää olisi edes perusteita. Tässä tilanteessa työntekijän on itse tiedettävä oikeutensa ja vaadittava lain mukaista kohtelua. Luulen, että tämä asia koetellaan vielä oikeudessa, koska tulkintaepäselvyyksiltä tuskin voidaan välttyä. Silti pidän säätämäämme työsopimuslakia turhien pätkätöiden estämisen tärkeänä virstanpylväänä. Lainsäätäjä tarttui yhteiskunnassa vallitsevaan ongelmaan. Politiikalla on siis väliä!

Ilmastoasiat keskustelun polttopisteeseen

Ihmiskunta on joutunut hyväksymään sen tosiasian, että ihmisen toiminnan seurauksena ympäristö ja ilmasto muuttuu. Eikä valitettavasti parempaan vaan heikompaan suuntaan. Enää tiedemaailman piirissä ei kiistellä, muuttuuko ilmasto vaan pohditaan, miten paljon ilmasto muuttuu ja miten voisimme muutosta hidastaa.

Oleellisinta tässä hidastamistyössä on hiilidioksidin vähentäminen ilmakehässä. Hiilidioksidia syntyy paitsi teollisuusprosesseissa myös energiatuotannossa ja liikenteessä. Niin sanottu Kioton ilmastosopimus pyrki löytämään kansallisvaltioita sitovia ratkaisuja ja määräyksiä hiilidioksidin vähentämiseksi. Kun sopijaosapuolina ovat lähes kaikki maailman itsenäiset valtiot, neuvottelut ovat hankalia ja aikaa vieviä. Tähän prosessiin ovat liittyneet vuosittaiset niin sanotut osapuolikokoukset, joissa yritetään niin virkamiestasolla kuin korkealla poliittisellakin tasolla edistää neuvotteluja.

Kuudes osapuolikokous järjestettiin marraskuussa 2000 Alankomaiden Haagissa. Ympäristövaliokunta on aina osallistunut kokouksiin Suomen virallisen delegaation osana siten, että valiokunnassa lähetetään 5-7 kansanedustajaa seuraajiksi kokouksiin välittämään valiokunnan näkemyksiä ja saamaan uutta tietoa valiokunnalle. Olin suurimman hallituspuolueen edustajana valiokuntamme delegaatiossa mukana Haagissa.

Kokous oli ensimmäinen kokemukseni tilanteesta, jossa suurin osa maailman maista on edustettuina ja jossa ihmiskunta yrittää yhdessä löytää ratkaisuja yhteiseen ongelmaan. Kokouksen yleisilme oli mielestäni enemmän tai vähemmän kaoottinen. Ihmisiä oli valtavasti, sillä kokoukseen osallistui varsinaisten delegaatioiden lisäksi iso joukko kansalaisjärjestöjä, erilaisia eturyhmiä sekä tiedotusvälineiden edustajia. Tuntui, että paljolti odottelimme sitä, onko jossain työryhmässä saatu johonkin yksittäiseen ongelmaan ratkaisu.

Me parlamentaarikot tapasimme lisäksi muiden maiden parlamenttien edustajia ja tämä olikin mielestäni kokouksen merkittävin anti. Meillä oli kokouksen yhteydessä oma seminaari, jonka järjesti kansainvälinen parlamentaarikkojen yhteenliittymä Globe. Kokouksessa pohdittiin muun muassa, miten Kioton sopimuksen ratifiointi eri maissa etenee. Huolestusta siellä herätti, että joissakin maissa ei oltu ryhdytty mihinkään toimiin Kioton sopimuksen pohjalta. Myös sitä kummasteltiin, miksei Yhdysvalloista ollut tilaisuudessa yhtään poliittista päättäjää paikalla. Olihan Rio de Janeiron kokouksessa Globe- kokousta vetänyt juuri Al Gore.

Jokainen maa ja maaryhmä sai käyttää niin sanotussa plenary- salissa virallisen puheenvuoron. Näiden puheenvuorojen käyttäjät olivat poliittisesti kokouksen korkea-arvoisinta joukkoa. Ensimmäisten joukossa puhui muun muassa Ranskan presidentti Chirac. Puheenvuorojen seuraaminen avasi mielestäni hienosti ilmastonmuutoksen moninaisia seurauksia. Ehkä pysäyttävin kaikista puheenvuoroista oli pienen Tyynenmeren saariryhmän edustajan puheenvuoron. Hän miltei kyynelissä vetosi kokoukseen, jotta jo vihdoin päätöksiä saataisiin aikaiseksi. Muuten heidän saariaan ei pian olisi olemassakaan.

Kokouksen seuraajille järjestettiin monia workshop- tilaisuuksia, joissa esiteltiin jotain kokouksen aihepiiriin liittyvää aihetta ja käytiin avointa keskustelua. Osallistuin muutamaan tilaisuuteen. Erityisesti yksi näistä jäi mieleen.

Eräs yhdysvaltalainen hiiliteollisuuslobbari käytti kiihkeän puheenvuoron, jossa hän paheksui kaikkia ilmastotoimia siksi, että ne vievät työpaikat hiiliteollisuudessa työskenteleviltä ihmisiltä. Saksalainen nainen, joka oli puheenjohtajana tilaisuudessa vastasi oivallisesti, että hänen kotikaupunkinsa oli ennen todellinen hiilikaupunki, jossa suurin osa ihmisistä sai toimeentulonsa hiiliteollisuuden palkkalistoilta. Kun hiili todettiin paitsi sen parissa työskenteleville myös kaikille ihmisille haitalliseksi, aloitettiin sopeutuminen.

Hänen mukaansa pikku hiljaa toimintaa ajettiin alas kuitenkin siten, että työntekijöitä uudelleen koulutettiin ja sijoitettiin uusiin töihin. Nainen kertoi vastustuksen olleen valtaisa alussa, mutta kun ihmiset näkivät ilman ja ympäristön laadun kohenevan ja työpaikkojensa säilyvän, lähes kaikki olivat muutoksen kannalla. Amerikkalainen ei tätä hyväksynyt vaan kertoi, etteivät heidän sopeutumisohjelmansa ole toimineet. Puheenjohtaja totesi tähän kuivasti, ettei se ole kansainvälisen ilmastokokouksen asia, siitä täytyy puhua kotimaan päättäjien kanssa.

Käytin itsekin puheenvuoron, jossa kummastelin nykyihmisten kykyä asettua oman etunsa vahtijaksi ilmastoasioissa, kun tulevat sukupolvet eivät kykene tässä neuvottelupöydässä edes olemaan mukana. Tilaisuuden jälkeen väittelimme hiililobbareiden kanssa vielä käytävässä pitkät pätkät. En tiedä oliko siitä hyötyä. Itse sain ainakin rautaisannoksen amerikkalaisen hiilityöntekijän asemasta ja myönnän, ettei se ole kehuttava. Se ei saa kuitenkaan olla syynä ilmastoasioiden sivuuttamiselle. Maailma on vain lainassa lapsiltamme, kuten vanha intiaanisananlasku toteaa.

Valitettavasti kokous ei päässyt isoissa kysymyksissä ratkaisuun vaikka kokousta venytettiin mahdollisimman pitkälle. Erimielisyyttä aiheuttivat juuri ratkaisua vaatineet päästökauppa sekä niin sanotut nielukysymykset eli se, miten metsiä eli hiilidioksidin nielijöitä pitää kohdella päästölaskennassa. Jatkokokous sovittiin heinäkuulle 2001 Bonniin.

Tammikuu 2001

Usein annetaan virheellisesti ymmärtää, että kansanedustajilla on kuusi viikkoa pitkä joululoma. Istuntotauko on kuuden viikon mittainen, mutta uskonpa, että lähes kaikki edustajat käyttävät tuon ajan hyödyllisemmin kuin lomaillen. Tammikuu on elokuun lisäksi ainoa aika tavata oman maakunnan ihmisiä, järjestöjä ja muita tahoja. Oma kalenterini täyttyi tammikuussa kuntavierailuista sekä erilaisista tapaamisista, joita ei tavallisille istuntoviikoille voitu järjestää. Yksi tammikuun viikoista meni kuitenkin täysin pieleen, koska sairastin ikävän flunssan, joka piti yllä korkeaa kuumetta. Se pysäytti miettimään myös omia jaksamisen rajoja.

Kevät 2001 eduskunnassa

Vaikka syksy on kiireistä aikaa eduskunnassa budjetin takia, ei kiire lopu kevääksi. Varsinainen istuntosali oli aika hiljainen, mutta valiokunnan puskivat töitä lujasti. Omissa valiokunnissani oli käsittelyssä muun muassa ydinjätteen loppusijoitusta koskeva periaatepäätös, kansallinen ilmastostrategia, valtionyhtiöpaketti sekä työn tulevaisuuden asiakirja. Helmikuussa käytiin lähetekeskustelu paljon keskustelua jo etukäteen herättäneestä samaa sukupuolta olevien ihmisten mahdollisuudesta virallistaa parisuhteensa.

Pari vuotta uutena käytäntönä on ollut myös se, että eduskunta osallistuu talousarvion laadintaprosessiin käymällä keskustelua budjetin kehyksistä eli suuruusluokista, joissa seuraavan vuoden talousarviota suunnitellaan. Tätä menettelyä on pidetty yhtäältä hyvänä, koska eduskunta pääsee linjaamaan tärkeinä pitämiään asioita jo keväällä. Toisaalta epäilijät ovat uskoneet hallituksen haluavan tällä menettelyllä sitoa eduskunnan kädet jo etukäteen syksyn budjettikäsittelyä ajatellen.

Nyt, kun käytännöstä on kokemuksia, voi sanoa, ettei eduskuntaa kyllä ole voitu millään lailla sitoa, vaikka sitä olisi haluttukin. Eduskunnan tehtävänä on tarkastella hallituksen talousarvioesitystä tarkasti ja kriittisesti. Siksi tälle prosessille on varattu eduskunnassa käytännössä koko syksy. Toisaalta tuntuu kyllä myös siltä, ettei kaikkia niitä evästyksiä, joita eduskunta keväällä antaa, löydy hallituksen esityksestä syksyllä. Tähän löytyy tietysti monia syitä kuten esimerkiksi se, että hallituksen tehtävänä on pitää budjetti tasapainossa. Suomen velkamäärällä tietynlainen budjettikuri onkin tärkeää. Silti hyvinvointiyhteiskuntaa on yritettävä nostaa edes lamaa edeltäneelle tasolle, muuten väestön ikääntymisen haasteesta ei selvitä.

Maanpuolustuskurssi

Kevääni oli sikäli erilainen, että lähes koko maaliskuun olin poissa varsinaisesta eduskuntatyöstä, koska osallistuin valtakunnalliselle maanpuolustuskurssille. Suhtauduin kurssiin ensin hyvin varauksellisesti, koska olen tällainen "antimilitantti pasifisti". Kuitenkin olen samalla myös utelias ja niinpä lupauduin mukaan. Kurssi kestää siis noin 3,5 viikkoa maanantaista torstaihin ja sinne kutsutaan johtavassa asemassa olevia suomalaisia. Kaikkien kansanedustajien toivotaan käyvän kurssin, ja osallistumisprosentti onkin hyvin korkea. Kurssilla annetaan perusteet suomalaisen yhteiskunnan toiminnasta poikkeusoloissa. Kyse ei ole siis pelkästä armeijaan tutustumisesta, vaan kurssin aikana tutustutaan esimerkiksi Yleisradion, öljynjalostuksen ja eduskunnan toimintaan poikkeusoloissa.

Kurssilla esiintyvät luennoitsijat ovat hyvin korkeatasoista väkeä; korkeita upseereita, ministeriöiden kansliapäälliköitä ja yritysten johtajia. Kurssin anti olikin todella mielenkiintoinen, vaikka aivan kaikkiin vierailuihin en voinutkaan eduskuntakiireiden vuoksi osallistua. Mielenkiintoisin osa kurssia on ehdottomasti kuvitteellinen harjoitus, jossa kurssilaisista muodostetaan pieniä ryhmiä, jotka kukin vastaavat jonkin ministeriön hallinnonalasta kuvitellussa poikkeustilanteessa. Viimeinen osa tätä harjoitusta tehdään 3-päiväisellä tiivisjaksolla, joka vietetään jonkun varuskunnan alueella. Meidän kurssimme oli Kuoreveden Hallin varuskunnassa. Ja tietysti minulle tuli tässä harjoituksessa puolustusministerin rooli!

Kun kurssin jälkeen eräs toveri kysyi, onko minut nyt aivopesty, vastasin rehellisesti, ettei ole. Opin paljon uutta ja oma verkostoni laajeni kurssikavereiden määrän verran. Kirjoitin erääseen kolumniin, että ehkä kurssin suurin anti oli mustavalkoisten lasien riisuminen. En suhtaudu puolustusmenojen kasvattamiseen yhtään myönteisemmin, mutta ymmärrän syitä näihin vaatimuksiin hieman paremmin.

Sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtajuus

Kuntavaalien seurauksena jaettiin poliittisten ryhmien kesken myös maakunnallisia luottamustoimia. Minulle tarjottiin mahdollisuutta toimia seuraava kausi sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtajana. Epäröin aluksi, mutta keskustelujen jälkeen kiinnostuin puheenjohtajuudesta. Huhtikuun alussa minut sitten valittiin tehtävään ja kokemukset siitä ovat tähän mennessä pelkästään myönteisiä. Tehtäväkenttä on laaja, mutta uskon, että erikoissairaanhoidon tuntemuksesta on hyötyä myös kansanedustajan tehtävässäni. Terveydenhuollon kysymykset nousevat näkemykseni mukaan seuraavien eduskuntavaalien yhdeksi keskeiseksi kysymykseksi.

Lopuksi

Hyvä lukija. Ei kai toinen välitilinpäätösasiakirja vain väsyttänyt tylsyydellään? Yritin kuvata mahdollisimman arkipäiväisesti sitä työtä, jota minä olen toisena kansanedustajavuotenani tehnyt. Jokainen edustaja tekee työtään omalla tavallaan. Tässä pieni otos siitä, mikä on minun tapani. Kuten jo alussa totesin, tällaiseen asiakirjaan on mahdotonta mahduttaa kaikkea sitä, mitä pitäisi. Esimerkiksi kymmeniin päivittäisiin sähköpostiviesteihin vastaaminen olisi ansainnut aivan oman kohtansa tässä katsauksessa.

Puheenvuoroni täysistunnoissa löytyvät eduskunnan nettisivuilta ja toimitamme niitä tarvittaessa myös kirjeitse. Jo kysymyksiä herää, ottakaa rohkeasti yhteyttä. Vastaan niihin mielelläni ja kuuntelen kommentteja sekä evästyksiä. Toivottavasti demokratiamissioni on tämän tekstin myötä edistynyt edes hieman.

Kiitos kiinnostuksesta!
______________________________________________________________________

Lisätietoja: kansanedustaja Susanna Huovinen puh. 050 - 511 3125